26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Sanna Nuutinen: ”Hyvä valmistava viikko major-debyyttiin”

Sanna Nuutinen esitti yhden heikomman päivän jälkeen vahvaa peliä Skotlannin North Berwickissä. Kuva: Getty Images

Seuraavaksi Women’s British Openissa pelaava Nuutinen päätti Skotlannin avoimet toiseen kuutosella alkavaan kierrostulokseen.

Sanna Nuutinen (+6) löysi peliinsä uudelleen ryhtiä Renaissance Clubilla Skotlannissa jatkuneessa Ladies European Tourin ja LPGA Tourin yhteiskilpailussa. Hän pelasi sunnuntaina kisan toisen 69 lyönnin kierroksen, ja nousi kovatasoisessa joukossa jaetulle 48. sijalle.

Neljä birdieä ja kaksi bogia tehnyt Nuutinen kertoi lyöneensä palloa paremmin kuin lauantaina, jolloin hänellä hieman ongelmia svingin kanssa.

”Kenttä on todella haastava. Lauantaina myös tuuli jonkin verran enemmän kuin tänään, ja kenttä rankaisee huonoista lyönneistä (hankalammissa olosuhteissa) eri tavalla mihin on viime aikoina tottunut”, Nuutinen sanoi.

”Koko viikko on ollut hyvä koulu. Heti ensimmäisen päivän etuysillä oli suuria ongelmia saada hyvää kontaktia esimerkiksi wedgellä ja kovilta pinnoilta tuulisissa olosuhteissa.”

Nuutinen ja hänen valmentajansa Niklas Dahlgren työstivätkin pitkin viikkoa tekniikkaa ja painavampaa osumaa, mikä toimii links-kentillä.

Keimola Golfin pelaajalla on ensi viikolla edessään yksi uran tähänastisista kohokohdista, kun hän pääsee ensimmäisen kerran urallaan major-turnaukseen.

”Tämä oli erittäin hyvä valmistava viikko ensi viikon Openiin. Kiva päästä tekemään major-debyytti, kun on saanut jo vähän tatsia links-golfiin, joka on kuitenkin eri peli.”

Nuutisen ohella suomalaisista Royal Troonin kentällä pelattavaan Women’s British Openiin osallistuu myös Ursula Wikström.

Ladies Scottish Open päätti LET-kiertueella viiden kuukauden mittaisen kilpailutauon, jonka myötä monet käytännön asiat hoidetaan nyt eri tavalla kuin ennen.

”Kisa oli todella hyvin hoidettu poikkeusolosuhteissa. Tosi kiitollisia olemme, että kilpailu saatiin järjestettyä ja Skotlannin hallitus väläytti tälle vihreää valoa. Vaikka määräykset ovat tiukat, hyvin on kaikkeen tottunut. Ainakin itselle alkaa maski ilmestymään naamalle jo automaattisesti.”

Niklas Dahlgren toimi tällä viikolla ”koutsin” tehtävien ohella myös Nuutisen caddien roolissa.

”Kyllä täällä varmasti hulluksi tulisi ilman caddieta, kun joutuisi olemaan omissa oloissaan koko ajan. Ja muutenkin on ollut caddiesta apua kentällä, kun on saanut puhuttua kentällä ääneen kaikki lyönnit. Harvemmin täällä tuli sellaista tilannetta, että otettiin mitta lipulle ja lähdettiin suoraan sinne. Kyllä tämä on vähän sellaista kikkailua. Links-golfissa pitää suunnitella, mihin tiputtaa pallon ja kuinka paljon rullauttaa ja mihin ei saa missata.”

Turnauksessa päädyttiin neljän pelaajan uusintaan, kun Stacy Lewis, Emily Kristine Pedersen, Cheyenne Knight sekä Azahara Munoz pelasivat tasatuloksen 279 (-5). Pisimmän korren veti lopulta Lewis upottamalla yli seitsemän metrisen birdie-putin ensimmäisellä playoff-reiällä.

Kyseessä oli Lewisin, 35, uran 13. voitto LPGA-kiertueella, ja ensimmäinen sen jälkeen, kun hän tuli äidiksi vajaat kaksi vuotta sitten.

Kilpailun muut suomalaiset, Ursula Wikström ja Noora Komulainen karsiutuivat kahdelta viimeiseltä kierrokselta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje