26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Sandelin hakee vauhtia Aasiasta

Jarmo Sandelin hakee uutta vauhtia peliinsä Aasiasta © Getty Images

Jin

Vain joka kahdeksas finaaliin selvinnyt hymyilee neljän kierroksen jälkeen Asian Tourin koryti kädessään. Kisa pelataan Hua Hinissa Lakewiewn ja Springfieldin kentillä. Suuri osa osallistujista on Aasiasta, varsinkin Japanista ja Koreasta, pelaajia on kuitenkin yhteensä 30:sta eri maasta.

Kansainvälisesti kiinnostavimmat nuoret pelaajat ovat British Amateurin vuonna 2010 voittanut Jeong Jin, sekä Skotlannin James Byrne, joka oli mukana Iso-Britannian ja Irlannin Walker Cup-joukkueessa 2011. Jeong Jin pääsi voittonsa myötä pelaamaan kaksi majoria. British Openin 14:s sija kertoo siitä, että potentiaalia on pitkälle.

Amatöörimeriitit eivät välttämättä paljoa paina, tästä tuoreimpana osoituksena on USA:n Peter Uihleinin kompaastelu sekä Euroopan että Aasian karsinnoissa. ET:lta ei korttia herunut, Aasiassa maailman parhaana amatöörinä listan kärjessä paistatellut Uihlein putosi ensimmäisessä vaiheessa.

Sandelin ei anna periksi

Jarmo

Jarmo Sandelinin tähti on hiipunut parhaista vuosista, mutta ET:lla hän on pelannut niinäkin vuosina jolloin plakkarissa on ollut vain vajaa pelioikeus. Joulukuisissa karsinnoissa Jarmo putosi finaalissa kärjen tahdista, kisoja on vanhalta mantereelta luvassa todella vähän.

Ryder Cupissa pelannut viisinkertainen ET:n voittaja otti suunnaksi Aasian Tourin. Haaste on 44-vuotiaalle konkarille kova, toisaalta hänellä on mukavia muistoja Taiwanista, jossa voitti toistaiseksi viimeisen ET-kilpailunsa heti vuosituhannen vaihduttua.

Samoojalla kotikenttäetu

Kalle

Kalle Samooja sekä Jaakko Mäkitalo saivat paikan finaaliin edellisvuoden meriiteillään, Mikael Salminen selvitti ainoana kahdeksasta suomalaisesta esikarsijasta itsensä mukaan.

Samoojalla on Hua Hinissa, Black Mountainin Resortissa tukikohta, joten hänelle alueen kentät ja olosuhteet ovat tuttuja. Viimevuonna karsintafinaali meni suomalaisittain nappiin, sekä Samooja että Joonas Granberg nappasivat pelioikeuden, Mäkitalokin rajoitetun.

Tilastomatematiikkaan turvautuen yhdenkin suomalaisen selviutyminen 30:n joukkoon olisi mainio suoritus, kaksi olisi lähes uskomaton saavutus. Kun finaalikin pelataan vain neljän kierroksen mittaisena, herpaannuksiin tai huonoihin kierroksiin ei ole varaa.

Golfpisteen videoryhmä Nikke Tyry & Juho Vesanen on valmistellut videoiden lisäksi myös artikkeleita aiheesta, mutta niiden julkaisu on viivästynyt nettiongelmien vuoksi. Saamme karsintojen aikana olosuhteiden parantuessa tuoretta raporttia ja kuvaa paikanpäältä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje