26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samoojan ja Pulkkasen vahva meno jatkuu – molemmat nousseet top 10:een

Tapio Pulkkasen lyönnit ovat olleet Tsekin turnauksessa kohdillaan. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkanen pelasi toisen perättäisen kuutosella alkavan tuloksen.

Euroopan kiertueeseen kuuluvassa Czech Mastersissa on kaikki ainekset todelliseen suomalaismenestykseen. Sinivalkoisten pelaajien heikoinkin kierros sujui ensimmäisenä päivänä 70 lyönnillä, eikä meno näytä laantuneen perjantainakaan.

Kokonaistilanteeseen kuusi alle nousseet Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen ovat kavunneet kymmenen joukkoon, viimeisten ryhmien odotellessa vielä starttiaan. Kaksikko jakaa kisassa parhaillaan yhdeksättä sijaa.

Tuloksen 70 lyöneen Samoojan peliä ilmensi toisellakin kierroksella tasapainoisuus. Hänelle kirjattiin kolme birdieä ja torstain tapaan vain yksi bogey, joka syntyi jälleen kentän ensimmäisellä reiällä.

Toistamiseen tuloksen 69 pelanneella Pulkkasella on birdie-hana ollut paremmin auki, mutta vastaavasti bogey-tuloksia on tullut hieman Samoojaa enemmän.

Kolme reikää pelannut Mikko Korhonen on tehnyt yhden birdien, ja noussut kokonaistilanteeseen kolme alle. Suomalaisista parhaiten torstaina pelannut Kim Koivu aloittaa kierroksensa kello 15.15 Suomen aikaa.

Albatross Golf Resortin kentällä Prahassa pelattavan turnauksen johtoon on siirtynyt ensi kuussa 50 vuotta täyttävä Robert Karlsson (-9). Skotlannin Liam Johnston sekä englantilaiset Lee Slattery ja Matthew Nixon jahtaavat ruotsalaiskonkaria lyönnin päässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Sport Goofy says:

    Kaikella kunnioituksella, mutta voisiko näitä suomalaisten aamupäivällä pari-kolme alle parin -kierroksia hehkuttaa hieman vähemmän silloin kun pelataan sellaista kisaa, jossa suurin osa fieldistä painaa joka päivä reilusti punaisen puolella? Ihan hyvinhän kaikki kisan suomalaiset ovat pelanneet, mutta noilla Pulkkasen ja Samoojan kierrostuloksilla he ovat kyllä hieman menettämässä asemiaan eiliseen verrattuna, koska monet muut pelaavat vielä enemmän alle.