16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samooja toipui hankalasta alusta – "lumiukko" moukaroi Pulkkasta

Kalle Samooja lähtee sunnuntaina taistelemaan paikasta top 10:een. Kuva: Getty Images

Kalle Samoojalla oli vaikeuksia väyläosumien kanssa, mutta joukkoon mahtui myös hyviä pelastuksia.

Kalle Samooja ei saanut parasta mahdollista alkua lauantaina Pariisissa jatkuneen Open de France -kilpailun kolmannella kierroksella.

Hän teki Le Golf National -kentän ykkösellä tuplabogin duffattuaan wedge-lyönnin veteen, mutta se ei horjuttanut tuloksen 71 pelanneen turkulaisen mielenrauhaa.

Jatkossa esitys oli ryhdikäs, eikä hänelle kirjattu kierroksen edetessä enää yhtään paria heikompaa tulosta. Päivän kaksi birdieä syntyivät kahdeksannella ja 15. reiällä.

Kokonaistilanteessa kolme alle pysytellyt Samooja putosi jaetulle 19. sijalle, mutta neljännen kierroksen vahvalla pelillä nousu kohti laatusijoituksia on tyystin mahdollisuuksien rajoissa.

”Aika tsemppaamiseksi meni tänään. Ei oikein tohtinut väylä löytyä, joka loi sitten ongelmia lähestymisiin”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Kyllä siellä oli ihan kiitettävästi paikkoja, mutta oli siellä myös hyviä seivejä. Lähdetään huomenna tavoittelemaan virheetöntä kierrosta ja kohti top kymppiä.”

Tapio Pulkkaselle (+9) kolmas kierros oli vaikea. Kovin takaisku koitti neljännellä (kentän 13.) reiällä, missä hänelle kirjattiin ”lumiukko” (tulos 8 par-nelosella). ”Hattu-Tapio” ei saanut jatkossakaan otetta peliin tehtyään kolme bogia. Päivän ainoa birdie syntyi viimeisellä reiällä.

Tuloksen 77 pelannut Pulkkanen valahti sijalle 75, takanaan jatkoon päässeistä vain Skotlannin Marc Warren.

”Nihkeä päivä tänään. Tein parin vesilyönnin kautta kahdeksan reiällä 13. Tämän jälkeen pelasin ihan kohtalaisesti ja oli birdiepaikkoja, mutta tänään ei vain uponnut”, Pulkkanen sanoi.

”Huomenna ilmeisesti vesikeliin taistelemaan sijoituksista.”

Ranskan avointen kärjessä Belgian Nicolas Colsaerts (-13) livahti kolmen lyönnin karkumatkalle. Toinen tuloslistan yläpäässä koko turnauksen viihtynyt Etelä-Afrikan George Coetzee on seuraavana.

Pohjoismaalaisista parhaana jatkaa viidettä sijaa jakava Tanskan Joachim B. Hansen (-8).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje