12.– 19.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samooja putosi parhaiden kyydistä – Van Rooyen jahtaa tiukasti ensimmäistä voittoa

Erik Van Rooyen on jo hetken aikaa "jonottanut" ensimmäistä ET-voittoaan. Sellainen saattaa olla tulossa sunnuntaina. Kuva: Getty Images

Huonosta alusta toipunut Henrik Stenson piti yleisön toiveet yllä kotimenestyksestä.

Kalle Samooja ei onnistunut toivotulla tavalla Hills Golf & Sports Clubilla jatkuneen Euroopan kiertueen turnauksen kolmannella kierroksella. Tulos 72 pudotti kisan puolivälissä paikkaa top 10:een kärkkyneen Samoojan jaetulle 58. sijalle.

Samooja teki birdien kolmannella reiällä, mutta sortui toisena perättäisenä päivänä kentän pitkällä kahdeksannella reiällä (par 5) bogiin. Jatko sujui tahmeasti, sillä tähän asti reiät 10–18 mainiosti pelannut turkulainen kirjasi vielä kolme bogia.

Loppuun tullut päivän toinen birdie tarjosi sentään hieman iloisemmat lähtökohdat finaalikierrokselle.

”Samanlaista rämpimistä kuin eilen. Nyt vaan homma kääntyi sitten plussan puolelle. Ainakin lähipeli terävöityy tässä, mikä on ollut hyvää”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Kymmenen lyöntiä kärjestä olevalla kiertuetulokkaalla riittää sunnuntaina punnerrettavaa parempiin sijoituksiin, sillä matkaa 20:n joukkoonkin on neljä lyöntiä. Englannin Ben Evansin kanssa neljännellä kierroksella pelaava Samooja starttaa sunnuntain kierrokselleen kello 9.11 Suomen aikaa.

”Tästä vielä veto kondikseen, niin alkaa tapahtumaan”, hän sanoi.

Göteborgissa pelattavan Scandinavian Invitation -kilpailun johtopaikalle nousi viisi birdieä kuuden viimeisen reiän jaksossa tehnyt Erik Van Rooyen (-13).

Eteläafrikkalaisella on sunnuntaina paljon pelissä, sillä hän jahtaa ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella. Toista kauttaan pääkiertueella pelaava Van Rooyen on ehtinyt jo hääriä lukuisia kertoja turnausten kärkipäässä, mutta ratkaisuhetkillä ei ole vielä löytynyt riittävää kypsyyttä.

Hän on venynyt kuluvalla kaudella viidesti top 10:een, sijoituksista kaksi on ollut kakkostiloja.

Australian Wade Ormsby, Kiinan Wu Ashun ja Englannin Matthew Fitzpatrick kärkkyvät Van Rooyenia lyönnin päässä.

Kotiyleisön ilmeet ehtivät vakavoitua lauantaina, kun 36 reiän jälkeen parhaiten sijoittuneiden ruotsalaisten Henrik Stensonin ja Joakim Lagergrenin liikkeellelähtö oli ponneton.

Ensin mainittu piristyi toisella kenttäpuoliskolla pelaten jälkimmäisen yhdeksikön kolme alle. Stenson jakaa viidettä sijaa tilanteessa -10, ja on edelleen täysin voittokamppailussa mukana.

Lagergren ja hänen kanssaan 17. sijaa jakava Niklas Lemke (-7) tarvitsevat lehtereiltä jo kovempaa kannustusta, mikäli mielivät vielä huippusijoituksiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje