16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samooja pisti kalenterin uusiksi ja jäi Teneriffalle metsästämään paikkaa PGA Championshipiin

Kalle Samooja pisti kisakalenterinsa uusiksi jahdatessaan uran ensimmäistä major-paikkaa.

Kalle Samooja sijoittui upeasti kolmanneksi sunnuntaina päättyneessä Tenerife Open kilpailussa. Hän oli pitkään kiinni kakkossijassa, muta viimeisellä reiällä Saksan Nicolai von Dellinghausen kiilasi eaglellaan ohi. Samooja oli jakanut saksalaisen kanssa kakkossijan, jos olisi pystynyt upottamaan oman noin nelimetrisen birdie-puttinsa. Kakkossija taas olisi riittänyt tuomaan paikan kauden toiseen majoriin, PGA Championshipiin, joka pelataan 20.–23. toukokuuta.

”Eipä se juurikaan jäänyt kaivelemaan, kun ei kuitenkaan mistään ihan lyhyestä putista ollut kyse. Kaveri sai varmasti minun putistani hiukan vinkkiä ja upotti sen sisään. Kaikki kunnia kuitenkin hänelle – oli hatunnoston arvoinen suoritus”, Samooja kertoo sponsorinsa Coolbetin sivuilla.

Mahdollisuus päästä mukaan uran ensimmäiseen majoriin kutkuttaa kuitenkin niin paljon, että Samooja päätti muuttaa aikatauluaan ja jäädä Teneriffalle vielä toiseksi viikoksi. Alun perin hänen oli tarkoitus olla mukana British Mastersista seuraavalla viikolla, mutta sen kilpailun Samooja jättää nyt väliin.

Samoojan mukaan neljän peräkkäisen kisan putki on etenkin alkukaudesta liian paljon. Lisäksi Yhdysvaltojen matkalle ja kisaan valmistautumiseen on varattava tarpeeksi aikaa, jos paikka PGA Championshipiin tämänviikkoisen koitoksen jälkeen aukeaa.

”Hyvä sijoitus tällä viikolla nostaa minut sinne. Aina ei siis pelata edes voitosta, kuten tämän viikon missiokin osoittaa. Majoreissa se selkeä päätähtäin on niin tämän kauden kuin koko urankin osalta”, Samooja kertoo Coolbetin jutussa.

Noustakseen maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon Samooja tarvitsee tällä viikolla Teneriffalla, samaisella Costa Adejen kentällä pelattavasta Canary Islands Championships -kilpailusta sijoituksen viiden parhaan joukkoon. Jos hän maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon murtautuu, voi paikka PGA Championshipiin avautua kutsukategorian kautta.

Teneriffalla ovat mukana myös Sami Välimäki, Tapio Pulkkanen ja Janne Kaske.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje