12.– 19.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samooja loistoasemista viikonloppuun – myös Pulkkanen taisteli upeasti jatkoon

Tapio Pulkkasen ja caddie Riku Mattilan työt jatkuvat Ranskan avoimissa. Kuva: Getty Images

Birdie Le Golf National -kentän viimeisellä par-kolmosella siivitti Tapio Pulkkasen cut-rajan paremmalle puolelle.

Perjantaina tuloksen 72 Open de France -kilpailussa pelannut Kalle Samooja (-3) menetti toisella kierroksella jonkin verran asemiaan. Kuudennelta sijalta 13:nneksi pudonnut turkulainen ei kuitenkaan menettänyt näköyhteyttä kärkeen, joka on nyt kuuden lyönnin päässä.

Vaikka Samooja käytti kierrokseensa viisi lyöntiä avauspäivää enemmän, oli hän tyytyväinen aikaansaannokseensa vaativissa olosuhteissa.

”Oli aika raju keli tänään, joten täytyy olla ihan tyytyväinen päivän tulokseen. Kyllä sinne jätettiin kaikki mitä koneesta löytyi ja viikonlopulle on hyvät asetelmat”, Samooja kertoi tiedotteessa.

”Tuuli yltyi todella navakaksi ja vaikutti peliin ihan puteista lähtien. Raudoissa oli vähän toivomisen varaa tänään, mutta sain hyvin paikat käytettyä ja pelastettua jokusen hyvän parin.”

Selkä seinää vasten ollut Tapio Pulkkanen (+3) tarvitsi jatkoon päästäkseen kuutosella alkavan tuloksen ja siinä hän myös onnistui. Mainio 69 lyönnin tulos riitti kuin mittatilaustyönä nostamaan ”Hattu-Tapion” cut-rajan yläpuolelle.

”Tänään oli putterin varressa eri mies. Hyvää taistelua koko päivän tuulessa. Tärkeä lopetus: birdie 16:lla ja kahdelle vikalle parit. Väärä tulos oli koko päivän netissä, mutta tiesin tilanteen cut-rajan suhteen”, 67. sijaa jakava Pulkkanen sanoi.

”Huomenna on ilmeisesti sateinen päivä tulossa, ja lähdetään hakemaan nousua viikonlopulle.”

Ranskan avointen kärkipaikan kisan puolivälissä jakavat Belgian Nicolas Colsaerts ja Etelä-Afrikan George Coetzee (-9). Viidentenä oleva Tanskan Joachim B. Hansen mahtuu ainoana pohjoismaalaisena kymmenen joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje