16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Sami Välimäki sai kortin European Tourille! – Suomella jälleen neljä pelaajaa pääkiertueella

Sami Välimäki, 21, saavutti kaikkien aikojen nuorimpana suomalaispelaajana kortin golfin Euroopan kiertueelle. Kuva: Getty Images

Järkähtämätön ja kypsä peliesitys toi Välimäelle karsintafinaalissa kahdeksannen sijan, jolla on avautumassa ensi kaudella paikka lähes 30 ET:n kilpailuun.

Sami Välimäki (-15) ylsi melkoiseen urotekoon keskiviikkona Tarragonassa päättyneessä European Tourin karsintafinaalissa. Hän pelasi kuusipäiväisen turnauksen viimeisellä kierroksella tuloksen 72, ja saavutti jaetulla kahdeksannella sijallaan vahvan kategorian ET:lle neljän lyönnin turvin.

Viisasti isompia virheitä vältellen pelannut Välimäki teki yksi yli parin sujuneella päätöskierroksella kaksi birdieä ja kolme bogia.

Karsintoihin kakkosvaiheen turnauksissa mukaan hypänneellä nokialaisella oli jo Pro Golf Tourilla hankkimansa menestyksen johdosta taskussa Challenge Tourin kortti ensi kaudelle. Välimäki paransi CT-kategoriaansa edettyään karsintafinaalin jatkokierroksille, mutta hienot otteet eivät jättäneet enää tuossa vaiheessa epäselväksi, mitä hän on tullut Espanjasta hakemaan.

Välimäki esitti Lumine Golf Clubilla alusta alkaen määrätietoista golfia. Heikoin kierrostulos, 73, osui kolmanteen päivään, jolloin hän tilastoi Hills-kentällä neljä kolmen putin viheriötä. Seuraavana päivänä Välimäki palasi Lakes-kentällä normaaliin päiväjärjestykseen lyötyään kisan kovimman kierrostuloksensa, 65.

Toinen kisassa jatkokierroksille selviytynyt suomalainen, Janne Kaske (T51), teki hyvää työtä läpi turnauksen. Häneltä olisi vaadittu keskiviikkona korttia ajatellen tulos 64, mutta tämä tavoite jäi viiden lyönnin päähän.

Kasken (-7) jatkokierrosten loppukirille kapuloita rattaisiin asettivat edellispäivän kuudes ja 11. reikä, jotka hän pelasi yhteensä viisi yli parin.

Kaske joka tapauksessa ansaitsi urhoollisen esityksensä johdosta kattavan kategorian Challenge Tourille vuodeksi 2020. Karsintafinaalin alla hän kertoi mahdollisen CT-kortin saadessaan pelaavansa haastajakiertueella ensi kaudella vain muutaman kilpailun. Pidempään Thaimaassa asuneella Kaskella on pelioikeus myös Aasian kiertueelle.

Lauri Ruuskan (T97) ja Juuso Kahloksen (T115) tie karsintafinaalissa nousi pystyyn 72 reiän jälkeen.

Välimäki, 21, on kautta aikain nuorin Euroopan kiertueelle kortin saanut suomalaispelaaja. Edellisen kerran karsinnoista kortin ET:lle ottanut suomalainen oli Mikko Korhonen, joka voitti karsintafinaalin vuonna 2014. Kaikkiaan seitsemän suomalaista on edennyt karsintapolkua pitkin Euroopan kiertueelle. ET:n kortti on Välimäki huomioiden ollut 14 suomalaispelaajalla.

Voittajatyyppi

Nokia River Golfia edustava Sami Välimäki tuli jo varhaisteini-iässä tunnetuksi hyvät voittamisen taidot hallitsevana junioripelaajana. Menestystä alkoi tulla pian myös kotimaan ulkopuolella, hänen noustua Belgiassa käydyn juniorikilpailun ykköseksi vuonna 2015.

Pari vuotta myöhemmin Välimäki voitti Portugalin ja Sveitsin avoimet mestaruuskilpailut ja vuonna 2017 tuli myös ensimmäinen ammattilaisturnauksen voitto Gecko Tourilla Espanjassa. Samalla kaudella hän debytoi Challenge Tourin kilpailussa Vierumäellä, jossa sijoittui parhaana suomalaisena 11:nneksi.

Vielä vuosi sitten tähän aikaan amatöörien kirjoissa ollut Sami Välimäki saa alkaa jo luonnostella ensi kauden ET-kisakalenteriaan. Kuva: Getty Images

Amatööriuran kohokohta osui heinäkuulle 2018, kun Välimäki voitti miesten maajoukkueen kanssa EM-kultaa Berliinissä. Myöhemmin syksyllä Välimäki sai kortin karsintojen kautta Saksan Pro Golf Tourille, mitä hän piti tuolloin myös ammattilaiseksi siirtymisensä ehtona.

Vuosi 2019 käänsi totaalisesti uuden sivun Välimäen uralla. Hän otti ykköstilan jo toisessa kilpailussaan Saksan kiertueella ja haali kolme voittoa lisää kauden kolmessa viimeisessä kilpailussa. Tämän ohella kolme muuta top 10 -sijoitusta saavuttanut Välimäki jäi lopulta Pro Golf Tourin rankingissa niukasti kakkoseksi isäntämaan Hurly Longin jälkeen.

Välimäki onnistui pienen ajan sisään jo toisena suomalaisena raivaamaan tiensä Euroopan kiertueelle poikkeuksellisen nopeasti. Kaksi vuotta sitten Kim Koivu selviytyi karsintafinaalin jatkokierroksille, ja sai kortin Challenge Tourille, mistä tie vei kolmen voiton myötä ET:lle vielä saman vuoden puolella.

Ensimmäinen kortti karsinnoista viiteen vuoteen

Nyt Välimäen onnistumisen saattelemana suomalaisten kiintiö Euroopan kiertueella palaa takaisin neljään pelaajaan, kun ET-korttinsa menettänyt Koivu vetäytyi kilpagolfista määräämättömän pituiselle tauolle, eikä lähtenyt mukaan tämänvuotiseen karsintafinaaliin.

Suomalaisten pelaajien hienoa syksyä täydentävät myös aiemmin tässä kuussa LPGA Tourin kortin ottaneen Matilda Castrenin edesottamukset, Mikko Korhosen venyminen torstaina alkavaan ET:n finaaliturnaukseen sekä Kalle Samoojan pääsy ET:n finaalisarjan kahteen ensimmäiseen kilpailuun, joista jälkimmäisessä tuli myös mainio kymmenes sija.

Välimäen debyytistä ET:n virallisena jäsenenä ei tässä vaiheessa ole vielä tietoa, mutta käytännössä se on mahdollista tehdä jo ensi viikon torstaina Etelä-Afrikassa käynnistyvässä kauden 2020 avauskilpailussa. Edellisen karsintafinaalin 13 parasta pääsi seuraavalla kaudella mukaan 27 Euroopan kiertueen turnaukseen, joten Välimäellä on tiedossa työntäyteinen vuosi.

ET:n tämänvuotisen karsintafinaalin voitti kisan johtopaikalla pitkään pysytellyt Tanskan Benjamin Poke (-25), joka teki Välimäelle kärkiryhmässä seuraa neljällä viimeisellä kierroksella. Välimäen ja Poken ohella pohjoismaalaisista kortin saivat myös edellisen maanmies Rasmus Højgaard sekä Niklas Lemke sekä Rikard Karlberg.

Kaksi kolme edellä mainittua ruotsalaista nousivat kortin lunastaneiden joukkoon oltuaan viidennen kierroksen jälkeen sijan 40 huonommalla puolella. USA:n Sihwan Kim vastasi päätöspäivän kovimmasta (63) tuloksesta. Kimin ohella yhdysvaltalaisista kortin sai lisäksi Johannes Veerman. Euroopan kiertueen karsintoihin lähti alun perin peräti 162 ”jenkkiä”.

Korttirajan paremmalle puolelle eli top 25:een ja samaan tulokseen yltäneitä oli lopulta 28 pelaajaa. Eniten kortteja meni englantilaisille, yhteensä kuusi kappaletta. Nousu strategisen rajan ulkopuolelta ET-kategorian haltijoiden joukkoon osoittautui kuudennella kierroksella työlääksi, tähän pystyi Kimin (17:s), Lemken (26:s) ja Karlbergin (25:s) ohella vain Portugalin Pedro Figueiredo (18:s).

Nuorin ”ylimmälle sarjaportaalle” noussut pelaaja oli 18-vuotias huippulupaava Rasmus Højgaard, kolme vuotta vanhempi Välimäki oli tässä kilvassa kakkonen. Myös Rasmuksen kaksoisveli Nicolai Højgaard oli vielä viiden kierroksen jälkeen korttitaistelussa mukana, mutta päätöspäivän tulos 72 jätti hänet viiden lyönnin päähän ET:n pelioikeudesta.

Vanhin kortin saaja oli 44-vuotias eteläafrikkalainen, Darren Fichardt. Myös Välimäen kanssa pitkään tasatahdissa pelannut ja karsinnassa toiseksi sijoittunut Ranskan Gregory Havret (42) on yli nelikymppinen.

Jatkokierroksille päässeistä tunnetuimmista nimistä ilman korttia jäivät taistelevalle golfille kasvot antaneet Saksan Marcel Siem ja Chilen Hugo Leon. Sama kohtalo oli myös vuonna 2018 ET:n GolfSixes-parikilpailun Paul Dunnen kanssa voittaneella Irlannin Gavin Moynihanilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)