16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Sami Välimäki johtaa Vierumäki Finnish Challengea

Koko päivän kestänyt sade keskeytti CT:n kilpailun kello 14.00. Amatööri Sami Välimäki (-9/15) johtaa. Kilpailu jatkuu aikaisintaan kello 16.30

Nokia River Golfin amatööri Sami Välimäki sai torstain tapaan (-5/seitsemän reikää) hurjan startin kierrokselleen perjantaina (-4/9 reikää). Sisääntuloa hän ehti pelata kuusi reikää ja teki niillä vielä birkkua lisää.

Hyville lanamiehille on tilausta Vierumäellä myös viikonloppuna, mikäli sääennusteet pitävät paikkansa.

Pelin keskeydyttyä hetkeä myöhemmin Välimäki oli yhteensä yhdeksän alle. Live scoringissa on tältä osin virheellistä tietoa, Välimäen perässä on siellä luku -10.

Loppuun pelanneista lähimpänä ovat Englannin Ryan Evans (-8) sekä Espanjan Pedro Oriol (-7). Evans on Road to Oman-listalla viidentenä Tapio Pulkkasen perässä, Oriolin sijoitus on  kahdeksas .

Suomalaisista aamupäivällä onnistui Välimäen lisäksi hänen seurakaverinsa Erik Myllymäki (72-69,-3).

Erik Myllymäki hilasi itsensä jatkoon pelattuaan tuloksen 69. Kuva: Juha Hakulinen

Matias Honkala (70-71,-3) aloitti perjantain ensimmäisessä ryhmässä tuplabogilla hukattuaan avauksensa. Lopun nuorukainen pelasi kolme alle ja varmisti pääsynsä kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Janne Kaske (67-73,-4) putosi muutaman lyönnin päähän kärjestä, kahteen tuplabogiin sortunut  Antti Ahokas (67-5) on 15:n jälkeen kolme yli toista kierrostaan, yhteistuloksessa -2.

Tapio Pulkkanen on kolme reikää ennen loppua tuloksessa +1. Kotkalaisen lyöntipeli on ollut molempina päivinä vaihtelevaa. Toisen kierroksen puolivälin jälkeen hän löi kolme villiä avausta oikealle. Kentän kolmannelle ( Pulkkasen 12:s) korttiin merkittiin triplabogey.

Sääennusteen mukaan sade jatkuu Vierumäellä ja toisen kierroksen pelaaminen loppuun perjantaina voi mennä hyvin vaikeaksi. Kilpailun lyhentäminen kolmen kierroksen mittaiseksi on myös hyvin mahdollista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje