16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Sami Välimäen pitkä kilpailutauko päättyi ”hyvään, rauhalliseen tekemiseen”

Sami Välimäki oli tyytyväinen päivän antiin Tenerife Openissa. Kuva: Getty Images

Koko suomalaisviisikko on Teneriffan ET-kilpailussa avauspäivän jälkeen ennustetun karsintarajan yläpuolella.

Sami Välimäki ylsi Tenerife Openissa suomalaisittain parhaaseen suoritukseen iltapäivän puolella kenttää kiertäneistä pelaajista. Hän iski European Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuloksen 67 (-4), mikä oikeuttaa 18 reiän jälkeen jaettuun 24. sijaan.

Välimäki aloitti turnauksen ehyesti tekemällä kolme birdieä ensimmäisellä kenttäpuoliskolla. Takaysin alussa korttiin lipsahti myös kaksi bogia, mutta reikien 11, 15 ja 17 birdiet pitivät huolen, että näkymät kärkipään sijoituksiin eivät karanneet kauas.

”Hyvää, rauhallista tekemistä. Helposti meni päivä läpi, eikä suuria virheitä ollut. Tästä on mukava jatkaa hyvällä mielellä”, Välimäki kertoi.

Kyseessä on Välimäen ensimmäinen turnaus kahteen kuukauteen. Edellisessä, helmikuun lopulla Floridassa pelaamassaan WGC-sarjan kilpailussa 64. sijoittunut Välimäki ilmoitti kisan jälkeen jäävänsä kahden kuukauden tauolle keskittyäkseen harjoitteluun.

Välimäki on Teneriffalla kilpailun johdossa olevaa Tanskan Thorbjørn Olesenia (-9) viisi lyöntiä perässä.

Tapio Pulkkanen (T55) aloitti Golf Costa Adejen kentällä yhdeksällä peräkkäisellä parilla, kunnes teki sisääntulon alkupuolella kaksi birdieä. 15. reiällä syntyi torstain ainoa bogey, ja 69 lyönnin kierros päättyi päivän kolmanteen ja tuikitärkeään birdieen.

Saman 69 lyönnin tuloksen pelasi myös Janne Kaske, joka aloitti ja lopetti kierroksensa kahdella bogilla. Näiden väliin mahtui vain hyviä asioita yhden eaglen ja neljän birdien muodossa.

Avauspäivän kovimmasta suomalaistuloksesta vastasi Kalle Samooja, joka jakaa hienolla 64 lyönnin kierroksellaan kuudetta sijaa. Toinen aamupäivällä pelannut suomalainen, Mikko Korhonen (-3) on jaetulla 38. tilalla.

Korjaus 30.4. klo 7.44. Sami Välimäki sijoittui helmikuussa WGC-sarjan kilpailussa Floridassa 64:nneksi, ei karsiutunut, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin. WGC-sarjan kilpailuissa ei ole karsintaa, vaan kaikki kilpailijat pelaavat neljä kierrosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje