26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Sami Välimäen ote pitää Vierumäellä

Fysiikkavalmentaja Pasi Keskumäki oli perjantaina ensimmäistä kertaa Välimäen caddienä. Keikka jatkuu viikonloppuna. Kuva Kai Kilappa

Nokia River Golfin amatööri teki Cooke Coursella kahteen kierrokseen (69-65,-10) 13 birkkua ja eaglen. Viikonlopun kierroksille hän lähtee tavoittelemaan jo kauden neljättä ykköstilaa. Syksyllä ovat vuorossa ET:n karsinnat.

Sami Välimäen vuoro oli pitää Suomen lippua korkealla Challenge Tourin kisassa perjantaina. Tulos 65 tuli etenkin loppukierroksen osalta helponoloisesti. Kierros huipentui neljän metrin matkalta uponneeseen eagle-puttiin.

”Tietysti olen tulokseen ja sijoitukseen tyytyväinen. Parannettavaakin jäi, avaukset eivät olleet parhaassa tikissään”, pientä fadea normaalilyöntinään ilmaan lähettävä Välimäki analysoi kierroksen jälkeen.

Heinäkuun puolivälissä 19 vuotta täyttänyt Välimäki pelaa uransa ensimmäistä CT-kilpailua.

”Ihan kiva fiilis täällä on ja lähdin menestys mielessä matkaan. Kilpaileminen tämän pelin suola on”, Espanjassa, Portugalissa ja Sveitsissä alkuvuodesta voittanut Välimäki määrittää. Kansainvälisiä kisoja on takana jo yhdeksän, Vierumäen kilpailu on Suomessa kolmas.

Espanjan kisa kuului ammattilaisten Gecco Touriin.

”Sinne päädyin lähes vahingossa mukaan. Sama oli tilanne Portugalin avointen osalta, kisa ei kuulunut alkuperäiseen ohjelmaan. Osallistuminen Vierumäki Finnish Challengeen tuli osittaisena bonuksena kauden aiemmista menestyksistä.”

Jääkiekkoa juniorina Patrik Laineen kanssa samassa joukkueessa pelannut Välimäki tavoittelee jo syksyllä paikkaa European Tourille.

”Se on kauden päätavoitteeni. Ensimmäinen vaihe käynnistyy lokakuun alussa Italiassa. Pääsen suoraan toiseen vaiheeseen, jos nousen amatöörien World Rankingissa 50:n joukkoon”, hän tietää.

Menestys Vierumäellä edesauttaisi lähes ratkaisevalla tavalla tämän tavoitteen saavuttamista. Nykyisellä listalla hän on 117:s. Matias Honkalan sijoitus on 55:s.

Roope Kakolla hyvä nousu

Välimäen lähin uhkaaja  iltapäiväryhmien ollessa kierroksellaan  on Christofer Blomstrand (-8/ 9 reikää.

Roope Kakko on saanut vaikean alun jälkeen hurjan tahdin päälle. Kuva Kai Kilappa.

Suomalaispelaajista ohitusvaihteen löysi Roope Kakko, joka on pelannut ulosmenon viisi alle ja tätä edeltävät kymmenen reikää neljä alle torstaina. 19 reiän jakso siis yhdeksän alle parin…

Toinen kierros käynnistyi uudelleen klo 17.30 kolmen ja puolen tunnin sadetauon jälkeen. Vain osa iltapäivän pelaajista ehtii saada kierroksensa valmiiksi ennen pimeyden laskeutumista.

Kolmas kierros päästään parhaassakin tapauksessa aloittamaan lauantaina aamupäivällä klo 10-12 välillä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)