18.–26.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Sami Välimäen ET-voitto ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi

Sami Välimäki sykähdytti golfin ystäviä European Tourin Omanin osakilpailun voitollaan maaliskuussa. Kuva Getty Images

Urheilugaala julkisti perjantaina kymmenen sykähdyttävää ehdokasta.

Sami Välimäen historiallinen voitto European Tourilla maaliskuussa 1. päivä päättyneessä Oman Openissa on ehdolla vuoden 2020 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi tammikuun 14. päivänä huipentuvassa Urheilugaalassa.

Välimäen voiton arvoa nostaa se, että voitto irtosi tämän kauden ET-tulokkaan vasta kuudennessa osakilpailussa European Tourilla. Voitto toi Välimäelle lisäksi kahden vuoden voittajakategorian pelioikeuden, joka ulottuu koronamuutosten vuoksi nyt jo kauden 2023 loppuun asti. Pelioikeuden pitkälle tulevaisuuteen mahdollistanut ykköstila poisti menestymispaineita loppukaudelta, mikä on osaltaan siivittänyt Suomen ykköspelaajaksi nousseen Välimäen huippusuorituksiin myös useissa muissa osakilpailuissa

Välimäen voiton lisäksi palkintokategoriassa on ehdolla yhdeksän muuta sykähdyttävää urheiluhetkeä:

  • Kalle Rovanperän nousu Ruotsin MM-rallin palkintokorokkeelle kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana.
  • Iivo Niskasen 15 kilometrin perinteisen hiihtokisan voitto Salpausselän maailman cupissa kotiyleisön edessä.
  • Kaisa Mäkäräisen päättää upean ampumahiihtouransa nelossijaan Kontiolahden kotikisoissa.
  • Santeri Kiiveristä tulee ensimmäinen suomalainen para-alppihiihdon maailmancupin voittaja.
  • Moukarinheittäjä Aaron Kangas kiskoo tuloksellaan 79,05 itsensä maailmantilaston kärkisijoille.
  • Joel Kiviranta tekee ensimmäisenä NHL-tulokkaana hattutempun pudotuspelisarjan seitsemännessä ottelussa.
  • Jyväskylän Kirittäret voittaa naisten Superpesiksen jo kolmatta kertaa peräkkäin.
  • Miesten jalkapallomaajoukkue kotiutuu remontoidulle Olympiastadionille voittamalla ensin Bulgarian ja sitten Irlannin.
  • Naisten jalkapallomaajoukkue voittaa MM-kisoissa pelanneen Skotlannin EM-karsintaottelussa.

Katso alta koostevideo kaikista ehdokkaista.

Sami Välimäellä on ainakin golfarilasien läpi katsottuna kohtuullisen hyvät mahdollisuudet menestyä äänestyksessä, sillä varsinaista selvää suosikkia ei koronapandemian myllertämänä vuonna 2020 ole.

Vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestys on tänä vuonna yksivaiheinen, eli voittajaa äänestetään suoraan annetuista ehdokkaista.

Äänestä tästä omaa suosikkiasi

Äänestys kestää 14. tammikuuta lähetettävään Urheilugaalan tv-lähetykseen (klo 21:een) asti. Suomalaisia tänä vuonna eniten sykähdyttänyt urheiluhetki palkitaan Uno-palkinnolla. Viime vuonna vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi valittiin Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pääsy ensimmäistä kertaa jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuihin.

Urheilugaalan muut palkintoluokat julkistetaan ensi viikon perjantaina 4. joulukuuta.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäki sensaatiomaisesti voittoon Euroopan kiertueella!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

  • golftintti says:

    Välimäen voitto on jäänyt kirkkaasti mieleen. Oltiin pelaamassa golfia lähikentällä Ranskassa ja kierroksen jälkeen jäätiin tietysti klubille viinilasilliselle. Koko pelin ajan oli seurattu tulosluettelosta Välimäen tilannetta ja kun istuttiin pöytään, nähtiin TV:stä livenä viimeiset uusinnan lyönnit. Jännitettiin hiljaa voittoputtia ja kun se onnistui taputettiin ja yritettiin hillitysti iloita häiritsemättä muita. Lopulta oli kuitenkin pakko naapuripöytiin kertoa, että olimme suomalaisia niinkuin kaikille tuntematon Välimäkikin.