26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Sami Välimäelle voitto vasta toisessa ammattilaisstartissaan − "tiesin että 17 on naulauspaikka"

Luotettavasti pelannut Välimäki teki kolmen kierroksen turnauksessa vain yhden bogin.

Suomen kultajoukkueeseen viime heinäkuun EM-kisoissa kuulunut Sami Välimäki (-14) korjasi sunnuntaina voiton Marokossa viikonvaihteessa käydyssä Pro Golf Tourin kilpailussa.

Välimäki pelasi 54 reiän turnauksen päätöskierroksella tuloksen 67, ja jätti toiseksi sijoittuneen Saksan David Heinzingerin kahden lyönnin päähän.

”Kolmas kierros oli aika erikoinen, kun tiedettiin eilen, että ei keritä pelaamaan kuin noin yhdeksän reikää. Lähtö oli eilen hyvä: sain ykköselle birkun, ja sain pelailtua itseni koko ajan hyville paikoille. Palkinto tuli sitten kahdeksannella ja 10. reiällä, mihin päätettiin päivä”, Välimäki sanoi.

Hyvin käynnistyi hänen osaltaan myös finaalikierroksen varapäivälle venynyt loppuhuipennus.

”Tänään oli loistava alku. Sain heti tehtyä birkun 11:llä, mikä siirsi paineet aika kivasti pois. Tiesin, että 17 on pelin naulauspaikka, mihin sain sitten tehtyä birdien. Viimeiselle vielä hyvä par, ja homma pakettiin. Koko kisassa oli lyöminen ihan loistavaa, sen takia myös bogit pysyivät poissa.”

Nokia River Golfin pelaaja ei aikaillut pitkään ensimmäisen ammattilaisvoittonsa kanssa. Hän debytoi ”paidattomien sarjassa” aiemmin tällä viikolla ohjelmassa olleessa turnauksessa, mistä tuli jaettu 30. sija. Open Casa Green Golf -kilpailussa olikin jo sitten toinen ääni kellossa.

Varusmiespalvelustaan Puolustusvoimain urheilukoulussa suorittava nokialainen sai syksyllä kortin Saksan kiertueenakin tunnetulle Pro Golf Tourille voitettuaan kiertueen karsinnat. Tämä saavutus myös joudutti hänen ammattilaiseksi ryhtymistään.

Kiertueella pelattiin kaksi kilpailua myös tammikuun puolella Egyptissä, mutta näihin koitoksiin maaliskuussa siviiliin pääsevä Välimäki ei ennättänyt palveluskiireidensä vuoksi.

Puolan Adrian Meronk ja Tsekin Jan Cafourek (-11) jakoivat Casa Green Golf Clubilla kolmannen sijan.

Voitto oli suomalaisille jo toinen tällä viikolla pelatuissa kansainvälisissä kilpailuissa. Oliver Lindell otti tiistaina ykköstilan Gecko Tourilla neljän lyönnin erolla Islannin Gudmundur Kristjanssoniin.

Välimäen ja Pro Golf Tourin seuraava kisa käynnistyy jo tulevana keskiviikkona Marokossa Palmeraie Country Clubilla. Kauden jälkeen rankingin viisi parasta saavat kortin Challenge Tourille.

Kiertueella ei pelaa muita suomalaisia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje