26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Sami Välimäelle upea voitto kotikisassaan Nokialla

Sami Välimäki sai kuohujuomasuihkun ystäviltään voiton ratkettua.

Naisten kilpailun voittaneelle Noora Komulaiselle voitto oli ammattilaisuran ensimmäinen.

Nokia River Golfissa pelattu NRG Open Hosted by Veikko Salli -kilpailu sai todella komean päätöksen lauantaina, kun sekä naisten että miesten kilpailussa voittaja selvisi vasta uusintareikien jälkeen.

Miehissä riitti yksi uusintareikä, kun Sami Välimäki huudatti kotiyleisöä chipattuaan birdiensä sisään. Peter Erofejeffille jäi kotiin viemisiksi kirvelevä kakkossija. Noora Komulainen ja Ursula Wikström tahkosivat kolme uusintareikää, ja lopulta Komulainen venyi voittoon.

Välimäen voittotulos oli -11 (73–65–67) ja Komulaisen -7 (71–68–70).

Miesten kilpailussa päätöspäivään lähdetiin Erofejeffin johdosta. Ero Välimäkeen oli neljä lyöntiä. Ensimmäisen yhdeksän reiän aikana ero kaventui vain yhdellä lyönnillä, ja Erofejeff johti kilpailua vielä kolmen lyönnin turvin, kun enää neljä reikää oli pelaamatta.

Sen jälkeen Välimäki laittoi ison vaihteen silmään tehden birdiet väylille 15, 16 ja 17. Kun molemmat tekivät parit viimeiselle väylälle, oli edessä uusinta, joka pelattiin Rock-kentän 18. reiällä. Siinä molemmat löivät hyvien avausten jälkeen hieman tahmeat lähestymiset, eikä kumpikaan ollut varsinaisella birdiepaikalla.

Hieman viheriön ulkopuolelta kolmatta lyöntiään lyönyt Välimäki löi täydellisen chipin, joka rullasi lopulta reikään asti. Siinä vaiheessa satapäinen kotiyleisö räjähti jättimäisiin aplodeihin. Erofejeffillä oli vielä mahdollisuus tasoittaa tilanne, mutta hänen pitkä birdieputtinsa ei uponnut.

Yleisö repesi riemuun Välimäen chippattua birdiensä sisään ensimmäisellä uusintareiällä.

Välimäelle voitto kotiyleisön edessä oli huikea kokemus.

”Tämä oli ihan mahtava lopetus. Ja kun täällä oli näin paljon yleisöä ja vapaaehtoisia, niin saimme koko ajan aplodeja hyvien lyöntien jälkeen. Ei ole päässyt pitkään aikaan kokemaan tuollaista”, Välimäki tunnelmoi voittonsa jälkeen.

Kierrostaan Välimäki kuvailee kärsivälliseksi, sillä hän ei onnistunut etuysillä hyödyntämään kaikkia huippupaikkojaan, joita hän oli itselleen onnistunut rakentamaan.

”Peli oli todella hyvää koko ajan, se vain odotutti, että koska nousukiito lähtee. Sieltä ne kolme birdieä sitten tulivat, kun jaksoi odottaa”, kauden avausvoittonsa Audi Finnish PGA Golf Tourilla ottanut Välimäki kertoi.

NRG Open hosted by Veikko Salli oli tänä vuonna todella iso kilpailu, jota edelsi peräti kolme Pro-Am-kilpailua. Välimäki nostaa hattua kilpailun taustavoimille.

”Tämä oli varmasti yksi hienoimmista kilpailuista, missä olen ikinä ollut mukana!” 9000 euron voittoshekki kainalossaan poseerannut Välimäki kehui.

Kärkikaksikon takana kolmatta sijaa jakoivat Roope Kakko ja Kalle Sneck tuloksella -8. Kilpailun parhaana amatöörinä palkittu Martin Plukka (-7) sijoittui viidenneksi.

Ja sinne meni! Noora Komulainen nousi uusintaan päätösviheriön pitkän birdieputin upottua reikään.

Naisten kilpailussa näytti pitkään siltä, että voittoa puolustanut Ursula Wikström hoitaa potin kotiin. Mutta niin vain Noora Komulainen kiri kolmen viimeisen reiän aikana kolmen lyönnin takaa tasoihin.

Kahdella ensimmäisellä uusintareiällä molemmat naiset tekivät parit, vaikka birdieitäkin oli tarjolla. Kilpailu ratkesi lopulta kolmannella uusintareiällä, kun Komulainen teki parin ja Wikström bogeyn.

Uransa ensimmäisen ammattilaisvoiton ottanut Komulainen oli kilpailun päätyttyä sen verran onnesta sekaisin, ettei hän edes heti tajunnut, että kyseessä oli hänen ensimmäinen voittonsa vuonna 2013 alkaneella ammattilaisurallaan.

”En ole ikinä ammattilaisena pelannut tuolla tavalla voitosta. Nyt pelasin kuitenkin LET-pelaajaa vastaan tuossa uusinnassa, niin toivon, että tästä kokemuksesta on apua tulevaisuudessa, jos pääsen pelaamaan kilpailun voitosta”, ensi viikolla Thaimaassa kilpaileva Komulainen kertoi.

”Tässä oli myös se opetus, että mitä vain voi tapahtua siellä kentällä. Vaikka tuntuisi, että tästä ei enää nousta, niin kaikki on mahdollista.”

Tampereelta kotoisin oleva Komulainen pääsi pelaamaan Nokialla vanhojen tuttujen silmien alla, sillä Tammer-Golfista oli saapunut runsaasti yleisöä Nokialle. Muutenkin NRG Open on Komulaiselle tärkeä kilpailu.

”Tämä on minulla ehdottomasti kalenterissa, jos vain LET:llä ei ole samaan aikaan kisoja. Tämä on mielestäni upea tapahtuma. Pro-Amissa oli todella hyvä tunnelma, ja kaikki tykkäsivät siitä. Siellä kaikki sanoivat, että pitää tulla ensi vuonna uudestaan. Harvoin kuulee sellaista. Ja pelaajat tykkäävät tästä. Tässä on ison kisan tuntua”, Golf-Talmaa edustava Komulainen sanoi.

Komulainen kuittasi voitostaan 7700 euroa.

Naisten kilpailun kolmanneksi kiri Elina Nummenpää (+2). Kilpailun paras amatööri oli lauantaina kärkiryhmässä pelannut ja neljänneksi lopputuloksissa yltänyt Matilda Svahn (+3). Krista Bakker (+4) sijoittui viidenneksi.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin pelataan reikäpelin SM-kilpailut Lahden Golfissa.

Lähde: Audi Finnish PGA Golf Tourin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje