16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Sami Välimäellä korona – kauteen valmistautumisessa ollut paljon epäonnea

Sami Välimäki toivoo pääsevänsä lähtemään Dubahin ensi sunnuntaina. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Väinö Viitaharjun uudelleen caddiekseen pestannut Välimäki ei ole lyönyt palloa ulkona lähes kahteen kuukauteen.

Viimeisin suomalainen ET-voittaja Sami Välimäki on saanut koronatartunnan. Välimäen piti lähteä sunnuntaina harjoitusmatkalle etelän lämpöön, mutta uudenvuodenpäivänä otetun testin tulos ilmeni positiiviseksi.

”Vähän on flunssainen olo, mutta mitään isompia oireita ei itselläni ole. Todella paljon harmittaa, etten päässyt lähtemään Espanjaan ”, Välimäki sanoi.

Hänen oli alun perin tarkoitus lähteä joulukuun puolivälissä kuukaudeksi Thaimaahan harjoittelemaan. Silloin lähdön esti altistuminen koronatartunnalle.

”Vaikka olisin saanutkin kotimaassa negatiivisen testituloksen, Thaimaassa tilanne olisi saattanut olla toinen. Siellä on annettava kaksi negatiivista koronatestiä, ennen kuin voi liikkua vapaasti. Olisi ollut liian suuri riski joutua kahdeksi viikoksi karanteeniin.”

Hän toivoo vihdoin pääsevänsä lähtemään yhdistetylle harjoitus- ja kilpailumatkalle ensi viikonloppuna. Mikäli lähtö Dubaihin tulevana sunnuntaina onnistuu, sen Välimäki joutuu kuitenkin tekemään ilman valmentajaansa Timo Karvista.

”Timon piti lähteä kanssani Espanjaan, mutta Dubaihin hän ei ehdi matkustamaan muiden työkiireidensä vuoksi.”

Välimäki, 23, on lyönyt edellisen kerran palloa ulkona kauden 2021 toiseksi viimeisessä kilpailussa lähes kaksi kuukautta sitten, minkä vuoksi hänellä ei ole suuria odotuksia tämän vuoden avausturnauksesta.

”Kunhan nyt edes pääsisi kisamaisemiin.”

Jotain hyvää Thaimaan harjoitusreissun peruuntumisessa sentään oli, kun Välimäki saattoi viettää perinteisen talvista joulua ja uutta vuotta kotikonnuillaan läheistensä ja ystäviensä seurassa.

Sami Välimäen ja Väinö Viitaharjun yhteistyö jatkuu muutaman kuukauden tauon jälkeen Euroopan pääkiertueella. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Mutkikkaasta tilanteestaan johtuen Välimäki on joutunut tyytymään pelkästään halliharjoitteluun. Treeneissä hän on hionut Timo Karvisen valvovan silmän alla etenkin back- ja downsvingiään.

Vuosi 2021 oli edellisen kauden palkitulle ET-tulokkaalle hankala. Hän koki 23 kilpailussa 13 karsiutumista, eikä saavuttanut yhtään top 20 -sijoitusta. Vaisut otteet johtivat muun muassa siihen, että hän päätti värvätä – kuten GoGolf viikonvaihteessa ensimmäisenä uutisoi – Väinö Viitaharjun uudelleen caddiekseen.

”Tajusin, että hän on paras caddie. En sitä vain silloin hoksannut, kun päädyin vaihtamaan caddieta. Vähän aikaa kesti taivutella ’Väiski’ takaisin hommiin, kun hän oli jo ehtinyt aloittaa työt golfliikkeessä.”

Maailmanlistalla sijalla 236 olevan Välimäen ja Viitaharjun syyskuussa korvanneen englantilaisen Alistair Mathesonin yhteistyötä kesti lopulta vain 1,5 kuukautta.

”Meillä ei synkannut ensimmäisissä kisoissa, joten emme jatkaneet yhteistyötä pidemmälle”, Välimäki perusteli.

Välimäen ensimmäisenä ET-caddiena toimi australialainen Kyle Roadley, joka kantoi hänen bägiään voitokkaassa Omanin turnauksessa. Kaksikon tiet erkanivat elokuussa 2020, jolloin entinen maajoukkuepelaaja Viitaharju sai tulikasteensa pääkiertueella Välimäen tiimissä.

Vaihdoksen jälkeen kaikilla muilla European Tourin (nyk. DP World Tourin) suomalaispelaajilla on Mikko Korhosta lukuun ottamatta kotimainen caddie.

Muutoksen on kokenut myös Välimäen välinearsenaali. Vuosia TaylorMaden välineillä pelanneen pirkkalalaisen varustaa jatkossa koko repertuaaria myöden Callaway Golf.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)