3.–10.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][13]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Saksan ET-kisa lyheni ja alku siirtyi lauantaille Saksan pistettyä britit punaiselle listalle

Kalle Samooja oli mukana Porsche European Openissa 2019. Kisa pelattiin samaisella Green Eagle Golf Coursella kuin tänä vuonnakin. Yleisöä päästetään nyt paikalle maltillisemmin, 2000 henkeä päivässä. Kuva: Getty Images.

Ison-Britannian heikentynyt koronatilanne on saanut Saksan tiukentamaan maahantulorajoituksia.

Euroopan kiertueella pelataan tällä viikolla poikkeuksellisella aikataululla. Saksan Hampurissa palloa lyödään taivaalle vasta lauantain tavanomaisen torstaistartin sijaan, eikä kilpailua käydä 72 reiän vaan 54 reiän mittaisena.

Syy siirtoon on Iso-Britannian heikentynyt koronavirustilanne ja erityisesti maassa paraikaa jylläävä Intian virusmuunnos. Saksa on luokitellut Ison-Britannian ns. punaiselle listalle. Sen johdosta Isosta-Britanniasta ei pääse Saksaan ennen kuin on viettänyt 10 vuorokautta jossakin muussa maassa tai karanteenissa.

Euroopan kiertueella paitsi kilpailee myös työskentelee lukuisia brittejä, joten kilpailun käynnistäminen ilman heidän panostaan olisi käytännössä täysi mahdotonta. Siksi ainoa mahdollisuus oli siirtää kisan alkua parilla päivällä, jotta vaadittava 10 vuorokauden aika tulee täyteen esimerkiksi niille ihmisille, jotka olivat mukana viime viikolla Tanskan kilpailussa.

Myös suomalaisten kohdalla tilanne on aiheuttanut niin sanotusti toimenpiteitä, Mikko Korhosen caddie Nick Mumfield kun on britti.

”40% meidän koko porukasta on brittejä, eli kaikki TV -ihmiset ym. tuomarit ja työntekijät, osa pelaajista myös. Minä olen jo Hampurissa, mutta caddie Nick joutui jäämään vielä Tanskaan ja tulee torstaina paikalle”, Korhonen kertoi.

Sikäli kun Iso-Britannia pysyy punaisella listalla, on 24.–27. kesäkuuta pelattavaksi suunniteltu BMW International Open Münchenissä suuressa vaarassa peruuntua kokonaan.

Suomalaisista kilpailussa ovat mukana Janne Kaske, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje