26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Sairauslomalta palattiin ryminällä takaisin – 59 lyönnin haamukierros 10 kuukauden kisatauon jälkeen

Kevin Chappell toteutti perjantaina jokaisen ammattilaispelaajan unelman. Kuva: Getty Images

Kevin Chappell jakoi PGA Tourin ennätystä yhdeksän birdien suorallaan.

PGA Tourin viime kausi päättyi Kevin Chappellin osalta jo kolmen turnauksen jälkeen hänen jouduttua selän tähystysleikkaukseen. 10 kuukauden tauko ei näytä tuoneen takapakkia otteisiin, sillä Chappell täräytti kauden 2019–2020 avausturnauksen toisella kierroksella tuloksen 59 (-11).

Hän aloitti perjantain kierroksen A Military Tribute at the Greenbrier -kilpailussa par-tuloksella, mikä jäikin ensimmäisen ysin (10–18) ainoaksi Chappellin hurjasteltua tämän jälkeen yhdeksän birdien suoran. Kyseisellä tempullaan hän jakaa kiertueen peräkkäisten birdien ennätystä samalla kierroksella.

PGA Tourin kaikkien aikojen 11. alle 60 lyönnillä sujuneen kierroksen pelanneen 33-vuotiaan kalifornialaisen tahti ei ollut toisella kenttäpuoliskolla aivan yhtä lennokas tehtyään reiällä 11 päättyneen monsterimaisen putken jälkeen vielä birdiet rei’illä 14 (kentän 5) ja 16 (kentän 7).

En pystynyt 10 kuukautta sitten edes kävelemään.

Ainoa merkki hermostuneisuudesta näkyi toiseksi viimeisellä reiällä Chappellin jouduttua taistelemaan parimetrisen par-puttinsa eteen. Päätösreiällä hänelle avautui hieman yli kolmemetrinen birdie-putti, joka olisi onnistuessaan tehnyt Chappellista historian toisen tuloksen 58 lyöneen pelaajan. Yritys jäi kuitenkin lyhyeksi.

”Kerroin caddielleni mentyäni tilanteeseen -11, että haluan pelata tuloksen 57. Se jäi nyt vähän uupumaan”, hän kertoi.

Chappellin temppu hakee luultavasti vertaistaan, kun ottaa huomioon miten pitkältä tauolta hän takaisin tositoimiin palasi.

”En pystynyt 10 kuukautta sitten edes kävelemään. Monia ihmisiä on kiittäminen saatuaan minut takaisin pelikuntoon. Tavoitteet on vielä asettamatta. Edessä on pitkä viikonloppu, mutta tämä on askel oikeaan suuntaan.”

Chappell on voittanut urallaan yhden kisan Yhdysvaltain kiertueella reilut kaksi vuotta sitten oltuaan Valero Texas Openissa lyönnin verran Brooks Koepkaa parempi. Hän ylsi myös vuoden 2016 Tour Championshipissä uusintaan Rory McIlroyn ja Ryan Mooren kanssa, voiton mentyä ensin mainitulle. Majoreissa Chappell on sijoittunut kolmesti top 10:een − näissä paras saavutus on vuoden 2011 U.S. Openin kolmas sija.

Kyseessä on toinen kerta, kun Länsi-Virginiassa sijaitsevalla Old White TPC -kentällä alitetaan 60 lyönnin raja. Ensimmäisen kerran tässä onnistui Australian Stuart Appleby vuonna 2010 turnauksen päätöskierroksella.

Tuloksella 71 urakkansa aloittanut Chappell (-10) on kilpailussa viidentenä, kolme lyöntiä kärkipaikkaa jakavia Scottie Scheffleriä, Joaquin Niemannia ja Robby Sheltonia perässä.

Par 70 -kentällä painellaan tunnetusti kovia tuloksia, sillä nytkin kärkiviisikosta jokainen on pelannut yhden kierroksen vähintään tulokseen 62.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje