16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Saako golf kaudella 2018 uuden Grand Slam -ikonin?

McIlroylla, Mickelsonilla ja Spiethillä on ovi raollaan golfin suurten joukkoon. Kuka ehtii ensin?

Miesten kilpagolfin vuotuisessa lyöntipelikalenterissa on neljä kilpailua, jotka herättävät enemmän intohimoja kuin muut. Ne sytyttävät niin golfia seuraavan yleisön kuin pelaajatkin.

On kyse majoreista, jotka huhtikuinen Masters Tournament aloittaa ja joihin lisäksi lukeutuvat U.S. Open, Open Championship ja PGA Championship.

Nelikko vakiintui nykyiseen muotoonsa vasta vähitellen sen jälkeen, kun Bobby Jones, ikiamatööri, oli vuonna 1930 vienyt nimiinsä kaikki oman aikansa suurkilpailut – U.S. Openin ja Open Championshipin lisäksi himoituimmat amatöörimestaruudet Atlantin molemmin puolin.

Jonesin saavutus on edelleen golfin ainoa puhdas yhden kauden aikana saavutettu Grand Slam. Lähimmäksi on päässyt Tiger Woods, joka vuosituhannen alussa voitti kaikki neljä majoria peräkkäin, mutta kahden kauden aikana. Saavutus huipentui vuoden 2001 voitokkaaseen Mastersiin. Alettiin puhua Tiger Slamista.

Niin sanottuun Career Grand Slamiin, jokaisen majorin voittamiseen kerran urallaan, Woods oli yltänyt jo kesällä 2000. Sen jälkeen hän on onnistunut samassa tempussa vielä kahdesti. Vain Jack Nicklaus on hänen lisäkseen vähintään kolminkertainen mestari jokaisessa majorissa.

Jonesin, Nicklausin ja Woodsin ohella vain kolme muuta pelaajaa on onnistunut urallaan voittamaan kaikki oman aikansa majorit. Esimerkiksi Arnold Palmer ei tempussa onnistunut. Seitsemään major-voittoon ei osunut ainuttakaan PGA Championshipin mestaruutta, kolme kakkostilaa kylläkin.

Gene Sarazen, Ben Hogan ja Gary Player täydentävät joukon, johon viime vuosina ovat olleet pyrkimässä myös kokenut Phil Mickelson sekä Jordan Spieth ja Rory McIlroy, nuoret haastajat.

Vieläkö Mickelson ehtii joukkoon?

Phil Mickelsonia pidetiin pitkään maailman parhaana ilman major-voittoa olevana pelaajana. Padot murtuivat Mastersissa 2004, ja sen jälkeen major-voittoja on tullut vielä neljä lisää. Vain U.S. Open enää puuttuu Grand Slamista. Sen täytynee kirvellä, sillä Mickelson on sijoittunut kilpailussa jo kuudesti toiselle tai jaetulle toiselle sijalle. Olisiko sunnuntainen voitto 47-vuotiaalta lupaus uudesta tulemisesta kuivan kauden jälkeen? Shinnecock Hillsissä se nähdään.

Jordan Spieth astui räväkästi kilpagolfin kirkkaimpiin parrasvaloihin voittamalla kaudella 2015 niin Mastersin kuin U.S. Openinkin. Kun viime kesänä tuli myös Open Championshipin voitto, täyspotti on enää PGA Championshipiä vailla. Siinäkin hän jo kerran ollut toinen.

McIlroylla Grand Slam katkolla jo Augustassa

Rory McIlroy oli matkalla jo kevään 2011 Mastersin voittoon, mutta sulaminen viimeisellä kierroksella siirsi juhlat saman vuoden U.S. Openiin. Sen jälkeen mestaruuksia on tullut myös PGA Championshipissä ja Open Championshipissä, ensin mainitussa jopa kahdesti.

Pohjoisirlantilainen aloitti kuluvan kauden mallikkaasti palattuaan tositoimiin kylkivaivojen jälkeen. Viime viikkoina huolta on sen sijaan aiheuttanut etenkin puttipeli. Jos McIlroy saa viheriötyöskentelynsä kuntoon ja itseluottamuksensa takaisin, kaikki on Augustassa mahdollista. Neljä top 10 -sijoitusta neljästä viimeisestä Mastersista on siitä hyvä osoitus.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje