16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Ryminällä huipulle noussut tulokas venäytti lihaksensa, mutta voittoa se ei estänyt

Tom Hoge (vas.) ja Sahith Theegala voittivat PGA Tourin perinteisen parikilpailun ensiyrittämällään. Kuva: Getty Images

Hienon debyyttikauden pelannut Sahith Theegala sinetöi birdiellään vuoden viimeisen turnauksen ykköstilan.

Sahith Theegala ratkaisi päätösväylän birdiellä voiton joukkueelleen Floridassa Tiburon Golf Clubilla viikonvaihteessa pelatussa QBE Shootout -kilpailussa. Theegala parinaan Tom Hoge (-34) nousivat jännittävässä loppuhuipennuksessa kisan ykkösiksi lyönnin marginaalilla ennen Charley Hoffmania ja Ryan Palmeria.

Tilanne oli ratkaisevan hetken alla kutkuttava. Kärkiryhmän kaikki neljä pelaajaa iskivät laadukkaan lähestymisen viiden metrin sisälle lipusta, ja ensimmäisenä puttinsa upottanut Theegala laittoi vastustajien selät seinää vasten. Onnistuminen olisi tiennyt uusintaa, mutta Palmerin ja Hoffmanin birdie-yritykset hieman lyhyemmältä matkalta eivät olleet parhaasta päästä.

Jälkimmäiset olivat menettää pelin voittotaistelussa jo edellisellä par 5 -reiällä, jossa Palmerin chippi kakkoslyönnin jälkeen valui rinnettä myöden takaisin alas. Hän asettui nopeasti uudelleen lyöntiasentoon ja chippasi toisella yrittämällä pallon reikään tehden birdien.

Ensimmäisen PGA Tour -kilpailunsa helmikuussa Pebble Beachillä voittanut Tom Hoge kantoi kierroksen alkupuolella tulosvastuuta, kun Theegala venäytti lihaksensa ensimmäisellä reiällä. Päivän edetessä vaiva alkoi helpottaa, ja Theegala pystyi lyömään jälleen täydellä svingillä.

Kaksikko teki PGA Tourin epävirallisessa kilpailussa ensiesiintymisensä. Tulokasjoukkue oli voittanut edellisen kerran QBE Shotoutin toistakymmentä vuotta sitten.

Viime viikolla 25 vuotta täyttänyt Theegala on tullut ryminällä lajin huipulle. Pepperdine Universityn yliopistojoukkueessa menestyksekkään college-golfuran pelannut kalifornialainen sai edellissyksyn Korn Ferry Tourin finaaleista kortin PGA Tourille, jossa hän vakuutti debyyttikaudellaan.

Theegala ylsi vuoden sisällä kahdeksan kertaa top 8:aan, ja oli kahdesti viimeiselle reiälle saakka voitossa kiinni. Hän lähti vuoteen maailmanlistan sijalta 381, mutta on kavunnut jo 44. sijalle.

”On hienoa päästä maistamaan voittoa, koska se ei ole täällä helppoa”, Theegala sanoi sunnuntaina.

QBE Shootout juontaa juurensa 1980-luvun lopulle, mistä lähtien kilpailua on pelattu samaisella Tiburon Golf Clubin kentällä Naplesissa. Kolmen kierroksen kilpailussa ensimmäisen päivän pelimuotona on scramble ja toisella kierroksella vaihdetaan greensomeen. Päätöspäivänä joukkueen molemmat jäsenet pelaavat omaa palloa better ball -säännöin, ja parempi tulos reiältä jää voimaan.

Theegala ja Hoge kuittasivat kilpailun voitosta kumpikin 475 500 dollaria.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje