26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Ruuska ja Saulo kiilasivat Tanskassa kärkisijoille – ”Varmaa peliä kokonaisuutena”

Lauri Ruuska piti pallon hyvin hallussa tiistain tuulisissa olosuhteissa. Kuva: Getty Images

Challenge Tourin varsinaisella suomalaisosastolla oli tiistaina hankalaa.

Lauri Ruuska ja Ilari Saulo olivat päivän suomalaisonnistujat toisessa peräkkäisessä Tanskan Esbjergissä pelattavassa haastajakiertueen turnauksessa. Kaksikko käytti tiistaina alkaneen Sydbank Esbjerg Challenge -kilpailun ensimmäiseen kierrokseen 68 (-3) lyöntiä, ollen 18 reiän jälkeen jaetulla neljännellä sijalla.

Ruuska oli parhaimmillaan kierroksen puolivälin tuntumassa tehtyään reikien 7–12 aikana neljä päivän kuudesta birdiestään. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin kolme bogia.

”Tänään oli hyvä päivä! Varmaa peliä kokonaisuutena ja sain pidettyä pallon aika hyvin hallussa kovassa tuulessa, varsinkin tiiltä. Hieman pehmeämmät griinit olivat viime kisaan verrattuna, joka vähän muutti peliä”, Ruuska kertoi.

Saulo teki omalla kolme alle -kierroksellaan yhden birdien ja bogin vähemmän kuin Ruuska. Kyseessä on ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaavan Saulon seitsemäs kilpailu Challenge Tourilla tänä vuonna. Näistä kolme on johtanut jatkokierroksille. Paras sijoitus on viime viikolla Esbjergissä tullut 60. tila.

Ruuska ja Saulo olivat yhdessä Norjan Espen Kofstadin kanssa avauskierroksen parhaat pohjoismaalaiset.

Parivaljakko on kilpailun kärkipaikan ottanutta nelinkertaista ET-voittajaa, Italian Matteo Manasseroa (66) kaksi lyöntiä perässä. Espanjan Angel Hidalgo ja Ranskan Julien Brun jakavat kakkossijaa tuloksellaan 67.

Juuso Kahlos (T66) pelasi tuloksen 73, Oliver Lindell ja Antti Ahokas (T85) tarvitsivat kierrokseensa lyönnin verran enemmän. Ahokkaan murheenkryyniksi muodostui Esbjerg Golfklubin kentän 14. reikä (par 5), johon hän käytti yhdeksän lyöntiä.

Roope Kakko ja Kim Koivu (T119) olivat suomalaisista eniten tuuliajolla tiistaina. Kummankin 76 lyönnin kierrosta varjosti yksi triplabogey.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje