16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ruuska ET:n karsintakisan voittoon – kolme suomalaista eteni karsintojen kakkosvaiheeseen

Juuso Kahlos (oik.) ja Linus Väisänen pääsevät tavoittelemaan marraskuussa paikkaa Euroopan kiertueen karsintafinaaliin.

Arlandastadista läpi mennyt Juuso Kahlos iloitsi, miten sai psyykattua itsensä päätöskierrokselle hankalan kolmannen päivän jälkeen.

Euroopan kiertueen karsintojen ykkösvaiheen kilpailut polkaistiin suomalaisittain liikkeelle mukavissa tunnelmissa. Läpäisihän kolme suomalaispelaajaa Saksassa ja Ruotsissa perjantaina päättyneissä kisoissa ensimmäisen karsintaseulan.

Fleesenseessä suurimmaksi hahmoksi kohosi Lauri Ruuska, joka voitti 72 reiän kilpailun mainiolla kokonaistuloksella 271 (-17). Eroa päätöskierroksen pelikaveriin, toiseksi sijoittuneeseen USA:n Nyasha Mauchazaan kertyi kolme lyöntiä.

”Fiilis oli hyvä kisaa ennen ja auttoi valmistautumisessa. Kisa pelattiin aika tuulisissa olosuhteissa, mutta siihen olen tottunut Nordic Liigassa”, Ruuska kertoi.

”Draivaaminen ja puttaaminen toimi tällä viikolla todella hyvin ja niiden kombinaatio johtaa usein hyviin tuloksiin. Viimeisen päivän yritin pitää vainn bogit pois kortista ja se melkein onnistui.”

Mikael Salminenkin (-3) pelasi Saksassa toista kierrosta lukuun ottamatta ehyen kilpailun jääden viimeisistä jatkoonmenijöistä neljän lyönnin päähän.

Samanaikaisesti Arlandastadissa pelatussa karsintakilpailussa Juuso Kahlos ja Linus Väisänen (par) eivät aivan yltäneet muilla kierroksilla avauspäivän kaltaiseen liitoon. Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä kilpailussa tavoiteltiin paikkaa karsintojen toiseen vaiheeseen ja sinne molemmat myös pääsivät.

Pitää myöntää, että olen tosi tyytyväinen siihen, miten hoidin tämän päivän.

Kaksikko jakoi turnauksessa kahdeksatta sijaa, raivaten tiensä lyönnin turvin jatkoon.

Arlandastadissa neljännellä kierroksella pelanneista amatööri Jonatan Jolkkonen (+11) jäi selvästi strategisesta rajasta.

”Olihan tämä kohtalaisen haastava kenttä. Birkkuja täällä ei tule ilmaiseksi ja pallonlyönti pitää olla kunnossa. Eilinen kierros oli todella haastava olosuhteiden takia. Illalla oli paljon psyykattavaa, ettei antanut sen vaikuttaa tähän päivään”, Kahlos sanoi.

Perjantaina Kahlos pelasi sanojensa mukaan hyvää golfia tehden muutamia tärkeitä par-pelastuksia.

”Tein vielä ison birdien 17. reiälle, joka toi mahdollisuudet jatkopaikkaan. Pitää myöntää, että olen tosi tyytyväinen siihen, miten hoidin tämän päivän. Aloitin vähän huonosti, mutta pysyin koko ajan maltillisena ja annoin hyvien asioiden tapahtua.”

Suomalaisilla Nordic Liiga -pelaajilla on vielä neljä kilpailua jäljellä Pohjoismaiden kiertueella. Kahlos aikoo osallistua jokaiseen, jonka jälkeen koittaa pieni lepo- ja treenijakso, ennen marraskuun alussa alkavaa karsintojen kakkosvaihetta.

Jo seitsemän suomalaista on varmistanut paikkansa karsintojen seuraavalle portaalle, kun Antti Ahokas, Roope Kakko ja Oliver Lindell liittyvät mukaan Challenge Tourin sekä Sami Välimäki Pro Golf Tourin kiintiöstä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje