16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Rose valloitti Doralin

Justin Rosella ja caddie Mark Fulcherilla oli hauskaa kilpailun ratkettua. © Getty Images

Tulos 70 ei ollut etukäteen sellainen, jonka Justin Rose (-16) olisi uskonut riittävän Cadillac Championshipin voittoon. Näin kuitenkin kävi. Kun ennakkoon ajatellen pahimmat kilpakumppanit Bubba Watson (-15) ja Keegan Bradley (-11) olivat kaukana parhaasta vireestään, ei edes viimeisen reiän bogi riistänyt Roselta voittoa.

Ennen finaalikierrosta Watsonin johto oli kolme lyöntiä. Se ei ole huipputason turnausgolfissa paljon, mutta Watsonin varsinkin kahtena edellisenä päivänä esittämä irtonainen peli lupasi hänelle ennakkoon hyvää lopputulosta.

Watsonin ydinongelmaksii muodostui avauspeli, sillä hän ei saanut pysymään päätöskierroksen ulosmenossa draivejaan väylällä. Kun hänen pallonsa löysi lisäksi tiensä kahdesti veteen, ei etuyhdeksikön tuloksessa 39 ollut suuremmin ihmettelemistä. Watson teki sisääntulon alussa kaksi birdietä, mutta 13. reiän bogi sotki uudelleen asioita.

Vielä pahemmin laukalle lipsahti Bradleyn peli. Eaglella aloittanut pelaaja teki seiskalla päivän toisen birdiensä siirtyen kisassa kahden lyönnin johtoon. Tämän jälkeen birdiet pysyivät visusti piilossa. Bradley teki jatkossa neljä bogia ja kaiken kukkuraksi viimeiselle masentavan tuplabogin. Tulos 75 pudotti hänet lopulta kahdeksanneksi.

Cadillac Championshipin finaalikierroksella Rose ikään kuin seurasi mitä muut tekevät; hänellä kun ei ollut sunnuntaina liiemmin hätää. Ei, kunnes päivän kahdesta bogista jälkimmäinen oli laittaa kapuloita rattaisiin. Se avasi Watsonille viimeisen mahdollisuuden nousta Rosen kanssa tasoihin.

<a href=Rory McIlroyn loppukiri ei aivan riittänyt kärkeen. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/03/12031208583002.jpg" align="left" width="252">

Rory McIlroyn loppukiri ei aivan riittänyt kärkeen. &copy Getty Images

Watson löi avauksensa hankalan näköisesti oikealle, mutta upea jatkolyönti rautanelosella toi pallon vajaan kolmen metrin päähän reiästä. Birdie olisi tiennyt uusintaa, mutta driving rangella lämmitellyt Rose sai kesken backsvingin ensimmäiset onnittelut voitostaan.

Myös Rory McIlroylla (3:s) oli sunnuntaina oma etsikkoaikansa. Hän lähestyi vakuuttavasti kohti kärkeä oltuaan 12. reiän jälkeen kierrostaan kuusi alle. McIlroyn olisi pitänyt pystyä pelaamaan viimeiset kuusi reikää yhden alle päästäkseen uusintaan, mutta 14:nnen ja 18:nnen bogit sammuttivat maailman ykkösen voittohaaveet.

Charl Schwartzel ja Peter Hanson (-13) jakoivat kisassa neljännen sijan. Kymmenen parhaan joukkoon mahtuivat myös mm. Luke Donald (-12), Steve Stricker (-11) ja Matt Kuchar (-11).

Kahdeksan lyöntiä kärjestä ollut Tiger Woods ei saanut päätöspäivänä aikaan minkäänlaista loppukiriä. Oltuaan 11. reiän jälkeen kierrostaan kolme yli, Woods kätteli kanssaan pelanneen Webb Simpsonin ja jätti kisan kesken kipeytyneen jalan vuoksi. Ratkaisu keskeytyksestä syntyi seuraavalla lyöntipaikalla.

”Tunsin aamun lämmittelyssä tiukkuutta vasemman jalan akillesjänteessä”, Woods sanoi. ”Lyötyäni avauksen 12:lla, katsoin keskeyttämisen välttämättömäksi. Joskus aiemmin olisin vastaavassa tilanteessa voinut jatkaa pelaamista, mutta tämä oli ratkaisuni.”

Kyseessä on sama akillisjänne, jonka Woods loukkasi vuoden 2010 Mastersin kolmannella kierroksella. Tuolloin Woods joutui pitämään vaivansa vuoksi peleistä kolmen kuukauden tauon.

<a href=Justin Rose. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/03/12031209295674.jpg" align="left" width="244">

Justin Rose. &copy Getty Images

Doralin kisan voitto oli 31-vuotiaalle Roselle 11:s ammattilaisena. Neljän Euroopan kiertueen ja kolmen PGA Tourin turnauksen ykköstilan lisäksi hänen meriittilistaansa liitettiin nyt ensimmäisen kerran World Touriin kuuluvan kisan voitto. Tämä on samalla Rosen uran toistaiseksi upein saavutus.

World Rankingilla 22:ntena oleva Rose nousee maailmanlistan maanantaisessa päivityksessä seitsemänneksi. Englantilainen tienasi sunnuntaina 1,4 miljoonan dollarin palkintoshekin lisäksi 550 FedExCupin tärkeää pistettä. Justin Rose pähkinänkuoressa:

Ikä: 31 Syntymäpaikka: Johannesburg, Etelä-Afrikka Asuinpaikka: Orlando, Florida, USA Mitat: 189 cm, 82 kg Harrastukset: kaikenlainen urheilu, elokuvat, autot ja musiikki Perhesuhteet: naimisissa (Kate, v. 2006) Lapset: Leo (2009) ja Charlotte (2011) Ammattilaiseksi: vuonna 1998 Kaudet ET:llä: vuodesta 1999 Kaudet PGA Tourilla: vuodesta 2003 Voitot: 11 (ammattilaisena) Paras saavutus major-turnauksessa: neljäs British Openissa v. 1998 (amatööri)

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje