26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Rory McIlroyn kuntopuntarin viisari on juuttunut pohjaan

Rory McIlroy on jyskyttänyt pitkin viikkoa näyttäviä avauksia Riviera Country Clubilla. Kuva: Getty Images

Maailmanlistan ykköseksi vuosien jälkeen kiivennyt McIlroy jahtaa sunnuntaina isoa pottia Los Angelesissa. Tuloslistan toisessa päässä Ryan Palmer tuskaili 14. reiällä isoilla kiertueilla harvinaisen triplaparin.

Los Angelesin PGA Tour -kilpailun voitto on tavannut kiertää sitkeästi vanhan mantereen pelaajia. Sitten vuoden 1938 ainoa Genesis Invitationalissa palkintopokaalia nostellut eurooppalainen on Nick Faldo. Tosin hänenkin saavutuksestaan on vierähtänyt jo 23 vuotta.

Tilastot saattavat sunnuntaina kaunistua, kun Rory McIlroy jakaa Riviera Country Clubilla kärkipaikkaa Adam Scottin ja kisan johdossa alusta asti olleen Matt Kucharin kanssa. Kolmikko on 54 reiän jälkeen kokonaistilanteessa -10.

Tällä viikolla ensimmäisen kerran maailman ykköseksi sitten elokuun 2015 noussut McIlroy on ylivertainen pelaaja tulkittuna vuoden mittaisella kuntopuntarilla. Hän saavutti viime vuonna neljän voiton ohella peräti 15 muuta top 10 -sijoitusta.

Kuluvana vuonna ainoassa pelaamassaan kilpailussa, Farmers Insurance Openissa, McIlroy venyi kolmanneksi saaden sen verran ranking-pisteitä, ettei hänen tarvinnut viime viikolla edes kilpailla ottaakseen maailmanlistan ykköspelaajan valtikan takaisin haltuunsa.

McIlroyn viime vuoden kaltainen kiihdytys parin tahmeamman kauden jälkeen hakee vertaistaan lajin huipulla koko 2000-luvulla, ainoana miinuksena jokin mitä hän on jahdannut epätoivoisesti jo vuosikaudet; pohjoisirlantilaisen neljästä major-voitosta viimeisin on peräisin niinkin kaukaa kuin elokuulta 2014.

McIlroyn, Scottin ja Kucharin takana riittää Genesis Invitationalissa tungosta, sillä kaikkiaan 16 pelaajaa mahtuu neljän lyönnin sisälle kärjestä, joukossaan Dustin Johnson (-8/T6), Bryson DeChambeau (-6/T11) sekä Jon Rahm (-6/T11).

Turnauksen isännän Tiger Woodsin (+5) ote on hyvän avauspäivän jälkeen valahtanut pahemman kerran. Hän tilastoi lauantain 76 lyöntiä vaatineella kierroksella 33 puttia, joista kahdeksan sujahti ohi kolmen metrin sisällä reiästä. Joukkoon mahtui myös yksi neljän putin viheriö, toisen kerran kuluvan vuoden aikana.

Sijaa 63 jakava Woods ei ole koskaan tuntunut saavan juonta Riviera Country Clubin kentän hieman pomppuisiin kylänurmikkaviheriöihin, mikä on yksi tärkeimmistä syistä miksi häneltä puuttuu yhä voitto itselleen merkittävästä kilpailusta. Tiger pelasi uransa ensimmäisen PGA Tourin kilpailun Rivieralla vuonna 1992. Hän on sijoittunut parhaimmillaan kahdesti toiseksi, kaikkiaan 12 kertaa pelaamassaan turnauksessa.

Woodsin viheriöseikkailut olivat vielä pientä verrattuna Ryan Palmerin (+8/68:s) lauantaina järjestämään show’hun kentän 14. reiällä, jonka griinibunkkerista ylös päästäkseen hän tarvitsi kuusi lyöntiä. Palmer teki tuolla par-kolmosella lopulta triplaparin, ja pelasi kisan toistaiseksi heikoimman kierrostuloksen, 81.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)