16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Rory McIlroy kiilasi PGA Tourin mestariksi, kun Scottie Schefflerin ote petti ylivoimaisessa johdossa

Rory McIlroyn reiällä 15 tekemällä birdiellä oli ratkaiseva merkitys voiton kannalta. Kuva: Getty Images

McIlroy kirjoitti PGA Tourin historiaa otettuaan ennätyksellisesti kolmannen voittonsa FedEx Cupissa.

Rory McIlroy (-21) lähti FedEx Cupin finaaliturnauksen Tour Championshipin viimeiselle kierrokselle kuusi lyöntiä kärjessä olleen pelikaverinsa Scottie Schefflerin takana. Ero tuntui lähes tavoittamattomalta, ja Schefflerin mestaruuden tiellä ei näyttänyt olevan esteitä.

Schefflerin peli neljännellä kierroksella oli kuitenkin tahmeaa kohentaen lähimpien uhkaajien mahdollisuuksia. Maailmanlistan ykkösen puolustustaistelu petti lopullisesti East Lake Golf Clubin kentän 16. reiällä tulleeseen bogiin, jonka myötä hän joutui ensimmäisen kerran turnauksen aikana luopumaan johtopaikastaan.

McIlroy käänsi tilanteen rutiinillaan edukseen vieden PGA Tourin mestaruuden yhden lyönnin marginaalilla Scheffleriin sekä tämän rinnalle jaetulle kakkostilalle kirineeseen Sungjae Imiin.

McIlroylle nousu kaukaa takaa voittoon on tuttua ennestään kauden loppuhuipennuksessa. Kun nykymuotoiseen lähtötilannekäytäntöön siirryttiin vuonna 2019, McIlroy aloitti Tour Championshipin viisi lyöntiä pistetilaston ykkösenä olleesta Justin Thomasista. Pohjoisirlantilainen kruunattiin kuitenkin mestariksi.

Pitkä takaa-ajo ei lannistanut häntä sen koommin kilpailun ensimmäisenä kuin viimeisenäkään päivänä.

Tänä vuonna McIlroy lähti päätöskisaan kuuden lyönnin päässä Scheffleristä. Kisa käynnistyi hänen osaltaan mahdollisimman kehnosti, kun ykkösen avaus painui torstain kierroksella pelialueen rajan ulkopuolelle, ja kakkosen jälkeen neljä yli parin olleelle McIlroylle kirjattiin triplabogey. Tässä vaiheessa hän oli jäänyt kärjestä jo kymmenen lyöntiä, mutta pitkä takaa-ajo ei lannistanut häntä sen koommin kilpailun ensimmäisenä kuin viimeisenäkään päivänä.

McIlroyn avausvoitto 15 vuotta sitten käynnistetyssä FedEx Cupissa tuli vuonna 2016. Hän teki sunnuntaina PGA Tourin historiaa noustuaan ensimmäiseksi pelaajaksi, joka on pystynyt kiertueella kolmeen FedEx Cupin mestaruuteen. Ennätys on myös nousu viimeisellä kierroksella kuuden lyönnin takaa voittoon. Entistä ennätystä hallussaan piti Camilo Villegas, joka vuonna 2008 kiipesi viiden lyönnin takamatkalta FedEx Cupin ykköseksi.

McIlroy, 33, tienasi Tour Championshipin voitolla 18 miljoonan dollarin bonussumman. Schefflerin ja Imin osuus oli 5,75 miljoonaa kaikkiaan 75 miljoonan taalan kokonaispotista. Päätöskilpailussa ei ollut erillistä palkintopottia, minkä vuoksi Atlantassa voitetut rahat eivät näy pelaajan virallisissa kausitienesteissä.

Sekä McIlroy että Scheffler aloittivat neljännen kierroksen bogilla. Jälkimmäisen ote jatkui lipsumistaan, mutta McIlroylle etuysin neljä birdieä valoivat uskoa menestykseen. Kun McIlroy nousi kierroksen viimeisen kolmanneksen alla tasoihin, siirtyi henkinen yliote lopullisesti hänelle. McIlroyn reiällä 14 tekemä bogey nosti Schefflerin vielä kerran johtoon, mutta ensin mainitun 15:llä upottama yhdeksänmetrinen birdie-putti nousi ratkaisevaan rooliin mestaruusjahdin kannalta.

Voitto oli McIlroylle kauden kolmas ja kaikkiaan 27. pääkiertueilla. Kun finaaliturnauksen lähtötilanteita ei huomioida, pelasi McIlroy myös parhaan 72 reiän tuloksen. Kilpailun suurin yllättäjä oli vahvan kauden pelannut Itävallan Sepp Straka (-16), joka jakoi edellisen vuoden mestarin Patrick Cantlayn kanssa seitsemännen sijan.

PGA Tourin uusi kausi käynnistyy syyskuun puolivälissä Kaliforniassa pelattavalla Fortinet Championshipillä, jonka voittoa puolustaa FedEx Cupissa viidenneksi sijoittunut Max Homa.

Lue seuraavaksi: Pelaajat kritisoivat PGA Tourin finaalijärjestelmää, mutta eivät osaa ehdottaa parempaa tilalle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje