Roope Kakko (70-71) aloitti toisen kierrroksensa Himmerlandissa pelattavassa ET:n kilpailussa kolmella bogeylla. Neljännellä tullut eagle käänsi tilanteen huomattavasti paremmaksi.
Kierroksen jälkipuoliskolla Kakko teki vielä kaksi birdietä ja yhden bogeyn. Yhteistulos 141 oikeuttaa hänet sijalukuun 16. Eroa kakkostilaan on vain kolme lyöntiä, kisaa johtavaan Bradley Dredgeen seitsemän. Dredgen johdon pitämiseen voi suhtautua suurella varauksella. Miehen pitkällä pelihistorialla on monenlaista ”katkeamista” kärjestä. Saldo kaksi voittoa, yhdeksän kakkostilaa ja viisi kolmatta kertoo paljon.
”Surkean startin jälkeen pelasin ihan mallikkaasti. Draivaan pirun hyvin ja se antaa kyllä mahdollisuuksia tehdä tulosta. Toivottavasti viikonloppuna olisi tuulta, se sopii minulle”, Kakko pohti kierroksensa jälkeen.
Tanskassa jaetaan rahaa 1,5 miljoonaa euroa. Voittajan osuus tästä on 250.000.
Mikko Korhosen (71-73) tuloskortissa oli toisena päivänä vain kolme parista poikkeavaa tulosta. Avausväylän tuplabogeyn jälkeen Korhonen teki ulosmenossa vielä yhden birdien ja bogeyn, sisääntulossa pelkkiä pareja.
Sijoitus on 41,. eroa Dredgeen on kymmenen lyöntiä.
’Olosuhteet olivat hivenen paremmat kuin torstaina. Löin edelleen paljon huonoja suorituksia. Kyllä se ottaa aikansa, että saa homman taas pelittämään. Pitää olla kärsivällinen. Viikonlopun peleihin pääsin komeasti, se oli vaikeaan lähtökohtaan nähden mainio suoritus’, Korhonen iloitsi.
Vaikka johtopaikka Tanskassa on siirtynyt Dredgelle, kisan suuri suosikki on edelleen perjantaina hivenen epäonnistunut Thomas Björn (66-73).
Teemu Tyry
Kakko teki neljännellä eaglen ei birdietä.