16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakolla raju loppukiri – nousi Challenge Tourin kisan parhaaksi suomalaiseksi

Roope Kakko pelasi Tsekissä tasapainoisen turnauksen, vaikka huippukierrokset jäivätkin puuttumaan. Kuva: Getty Images

Palkitaanko Kakon sinnikkyys pikapuoliin vahvalla menestyksellä?

Roope Kakko (-2) on kavunnut Tsekin Brnossa käydyssä Euroopan haastajakiertueen kilpailussa jaetulle 37. sijalle, kun päätöskierroksen pelitapahtumat etenevät kohti loppuaan. Hän kirjasi sunnuntaina turnauksessa kolmannen kerran kierrostuloksen 70.

Kaskada Golf Resortin kentän 10. tiiltä aloittaneella Kakolla oli ensimmäisellä kenttäpuoliskolla vaikeuksia. Bogeja ilmestyi korttiin kolme kappaletta ja sijoitus heikkeni silmissä. Jatko oli kuitenkin jämäkkä.

Kakko teki reikien 10–18 (kentän 1–9) jaksossa lähes kolmanneksen koko kisan birdiesaaliistaan ja viimeisteli parhaan yhdeksän reiän tuloksensa, 32 lyöntiä.

Hänen esityksensä Czech Challengessa oli ilahduttavan tasapainoinen. Kakolla on usein ollut vaikeuksia pitää isoja lukuja pois kortistaan, eikä tällä kertaa tuloskorttiin piirretty yhtään bogia heikompaa reikätulosta.

Kärkisijoille venyminen Challenge Tourilla vaatisi useamman reilustikin 70 lyönnin rajan alittavan tuloksen, mihin espoolaisella riittää kykyjä. Paras tuloskunto olisikin nyt tarpeen kaivaa esille, jotta paikkoja turnauksiin avautuisi myös ilman villejä kortteja.

Yhden ET-kilpailun Portugalissa nelisen vuotta sitten voittaneen ja pari muutakin top 10 -sijoitusta pääkiertueella saavuttaneen pelaajan pari kolme edellistä kautta ovat olleet vaikeita. Kakko on siitä huolimatta jaksanut sinnikkäästi etsiä valoa tunnelin päästä.

Pärjääminen on usein kaikkein tärkeimmästä eli itseluottamuksen löytymisestä kiinni. Se edellyttäisi pikimmiten yhtä kovaa sijoitusta, jotta laadukkaan tekemisen taustalla oleva rentous saataisiin valjastettua työkalupakkiin.

Antti Ahokas (par) teki riittävän määrän birdiejä (16) hyvää sijoitusta ajatellen, mutta virheet – muutama isokin – rassasi tulosta. Hän oli ennen neljättä kierrosta 15:n joukossa, mutta sunnuntain 75 lyönnin kierros pudotti sijoituksen 50:n tuntumaan.

Ahokas kuitenkin jatkaa Brnon kisan jälkeen selvästi parhaana suomalaisena CT:n rankingissa.

Oliver Lindell (+4) ei saanut hyvän alun (69) jälkeen kunnon vauhtia päälle. Tulos heikkeni päivä päivältä ja sunnuntain kierros vaati 74 lyöntiä. Porvoolainen jakaa tässä vaiheessa 59. sijaa.

Czech Challengen voitto on päätöskierroksen ”takasuoralla” menossa hyvää vauhtia Ross McGowanin (-17) suuntaan. Madridissa European Tourin kisan kymmenen vuotta sitten voittaneella englantilaisella on kolmen lyönnin etumatka Portugalin Ricardo Santokseen.

Pohjoismaalaisista ainoana top 10 -sijoituksessa on kiinni Tanskan Rasmus Højgaard (-10), joka jakaa 10. tilaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)