Roope Kakko pettyi kauteensa: ”On syytä katsoa peiliin ja kysyä, onko minusta sarjanousuun?” - Golfpiste.com

30.11.–7.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakko pettyi kauteensa: ”On syytä katsoa peiliin ja kysyä, onko minusta sarjanousuun?”

Roope Kakko aikoo käydä syvällisen pohdinnan ennen kuin tekee päätöksiä tulevasta. Kuva: Getty Images

Lauri Ruuska kiri Kakon edelle Espanjan turnauksessa, joka jäi suomalaisten osalta kauden viimeiseksi.

Roope Kakko (-1) käytti perjantaina Espanjassa Gironassa loppusuoralla olevan haastajakiertueen turnauksen neljänteen kierrokseen 75 lyöntiä. Kakko tulee menettämään reilusti asemiaan tuloslistalla, jolla hän on pudonnut jaetulle 46. sijalle.

Viimeinen päämäärä oli selviytyä mukaan marraskuun alussa Mallorcalla pelattavaan Challenge Tourin finaaliturnaukseen, johon otetaan kiertueen rankingin 45 parasta. Se olisi edellyttänyt Challenge Costa Brava -kilpailussa top 5 -sijoitusta, josta hän on jäämässä toistakymmentä lyöntiä.

Syystäkin oli nousua European Tourille kauden alussa tavoittelemaan lähtenyt Kakko urakkansa päätyttyä pettynyt mies.

”Vähän on nyt ajatus hakusessa. Ei missään nimessä sellainen tulos vuodelta 2021 mitä lähdin hakemaan. Omaan helmasyntiin, itseni epäilyyn sorruin taas kauden mittaan – pakotin peliä hampaat irvessä vääntäen. Paljon oli paikkoja onnistua, mutta en käyttänyt niitä”, hän huokaili.

Espoolainen oli Tanskan Esbjergissä pelatussa kilpailussa voittokahinoissa 54 reiän jälkeen, mutta epäonnistui päätöskierroksella. Käteen jäi kuitenkin 18. tila, joka oli kauden kuudes top 20 -sijoitus. Tuossa vaiheessa hän oli vielä kuvassa mukana kamppailemassa ET-kortista, mutta sitten tuli takapakkia.

”Tanskan kisan huonon lopun jälkeen oli yhtä alamäkeä loppumatka. Sen verran heikossa mallissa oli jänne, että annoin moisen paskan lopun ottaa voiton itsestäni”, Kakko manasi.

Kakko ei osannut tuoreeltaan sanoa ensi kaudesta, tai ylipäänsä uransa jatkumisesta mitään sitovaa. Edessä on joka tapauksessa syvällisen pohdinnan paikka. Siihen ei vähiten vaikuta oman perheen tarpeet ja se, että ensi talvena 40 vuotta täyttävän ammattilaisen kaudet kilpakentillä ovat hiljalleen ehtoopuolella.

Se on lähellä, mutta pienistä asioista ne erot tulevat, ja pitäisi löytää ihan uusi taso ajatuksiin, jos haluaisin saada marginaalit puolelleni.

”CT pelipaikkana ei ole se mistä olen pikkupoikana haaveillut, ja nyt on syytä katsoa rehellisesti peiliin ja kysyä, onko minusta sarjanousuun, ja mitä toimenpiteitä se jatkossa edellyttää? Tämä vaatii niin valtavasti myös ihmisiltä ympärilläni. Vaikea oikeuttaa itselle niitä uhrauksia mitä perhe tekee, jos pelipaikkana on CT ja listan sijoitus 53.”

”Se on lähellä, mutta pienistä asioista ne erot tulevat, ja pitäisi löytää ihan uusi taso ajatuksiin, jos haluaisin saada marginaalit puolelleni. Nyt pitää avoimin sydämin miettiä, onko se mahdollista ja mitä se vaatii”, Kakko pohdiskeli.

Hyvän kauden pelanneelle Lauri Ruuskalle jäi ensi vuodeksi nälkää. Kuva: Getty Images

Toinen Challenge Costa Brava -turnauksen jatkokierroksille yltänyt suomalainen, Lauri Ruuska, pelasi perjantaina tuloksen 72, ja paineli lyönnillä Kakon edelle. Ruuska (-2) on kisassa parhaillaan jaetulla 42. sijalla.

”Pallonlyönnillisesti ihan kohtuu päivä, mutta en vain saanut palloa millään reikään, vaikka paljon hyviä paikkoja olikin. Vähän sama sävel oli koko kisan läpi”, Ruuska sanoi.

Ruuska kertoi olevansa harmissaan, että kausi loppuu. Peli on ollut syksyn aikana parempaa, ja isompi onnistuminen on ollut, jos ei nyt oven takana, niin ainakin tuloillaan.

”Ensisijainen tavoite tällä kaudella oli saada täysi kategoria Challenge Tourille. Koska kiertue teki uudet ’Safety Net’ -kategoriat ensi kaudelle koronan takia, joka on mielestäni vähän ehkä turhaa, niin tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa täyttyikö tavoite vai ei. Ainakin kaiken järjen mukaan pitäisi olla parempi kategoria ensi vuonna kuin oli tänä vuonna.”

Rankingissa sijalle 95 päätymässä oleva Ruuska nosti kauden kohokohdiksi Tanskan ET-kilpailun mainiot esitykset ja Sveitsin CT-kilpailun kahdeksannen sijan muutama viikko sitten. Molemmilla kiertueilla tuli uran kovimmat sijoitukset.

”Mutta silti jäi paljon hampaankoloon. Uskoin itse, että olisin pystynyt parempaan. Tästä kuitenkin jää hyvä nälkä ensi kautta varten, joka toivottavasti kantaa hyvään talvitreenaamiseen. Varmaan tässä ensin vähän hengähdetään ja sitten lähdetään katsomaan miltä Season Golfin uusi halli näyttää”, hän totesi.

Challenge Costa Brava -kilpailun voitosta käydään kovaa taistelua, sillä tällä kaudella kaksi ykköstilaa haalinut Tanskan Marcus Helligkilde ja Australian Daniel Hillier (-18) olivat tasoissa ennen viimeistä reikää.

Kisan kolmas suomalainen, Matias Honkala, ei selviytynyt kahdelle jälkimmäiselle kierrokselle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje