Roope Kakko ja Matias Honkala jatkokierroksille Challenge Tourilla - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakko ja Matias Honkala jatkokierroksille Challenge Tourilla

Roope Kakon pelit jatkuvat viikonloppuna Gironassa. Kuva: Getty Images

Perjantain vaisu esitys pudotti Honkalan kärjestä top 40:n ulkopuolelle.

Gironan CT-kilpailua avauspäivän jälkeen johtanut Matias Honkala ei ollut vireessä toisella kierroksella. Hän löi perjantaina tuloksen 74, ja putosi 47. sijaa jakavien kilpailijoiden joukkoon.

Kokonaistuloksessa par oleva Honkala teki kierroksellaan Emporda Golfin kentällä kaksi birdieä, neljä bogia ja yhden tuplabogin. Kierroksen heikoin vaihe osui reikien 8–12 (kentän 17–3) jaksoon, jonka hän pelasi yhteensä viisi yli parin.

Kolme lyöntiä paremmin toisella kierroksella pelannut Roope Kakko (par) on Honkalan kanssa Emporda Challenge -kilpailussa samassa tuloksessa. Kaksikko on kisan kärkeen rymistellyttä Ruotsin Jens Dantorpia (-8) kahdeksan lyöntiä jäljessä.

Dantorp iski perjantaina turnauksen kovimman tuloksen, 62. Bogiton kierros sisälsi kahdeksan birdieä.

Viime viikolla Pirkkalassa pelatun Finnish Tourin kilpailun voittaneen Ilari Saulon (+5) pelit päättyivät kahteen kierrokseen.

Lue seuraavaksi: Matias Honkala jakaa piikkipaikkaa Empordassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje