26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Roope Kakko aloitti taistelun finaalipaikasta kovalla sykkeellä

Roope Kakko avasi Challenge Costa Brava -kilpailun jämäkästi tuloksella 67. Kuva: Getty Images

Kakko ilahtui peliesityksestään ja oli hyvillään myös puttipelin kohentumisesta.

Roope Kakko oli erinomaisessa vedossa toisessa peräkkäisessä Emporda Golfin kentällä Gironassa käytävässä Challenge Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen avauspäivänä tuloksen 67 (-4), mikä oikeuttaa tässä vaiheessa jaettuun kuudenteen sijaan.

Kentän 10. reiältä startannut Kakko sai kisaan loistavan lähdön tehtyään kierroksen alkupuolella neljä peräkkäistä birdieä. Etuysi (10–18) päättyi bogiin, jonka hän paikkasi välittömästi birdiellä. Päivän kuudes birdie tuli sisääntulon puolivälissä, jonka jälkeen Kakolle kirjattiin vielä yksi bogey.

”Tänään oli kyllä ainekset huippurundiin. Kentän helpoimmalla eli 18. (Kakon yhdeksäs) reiällä löin ikävä kyllä duffin veteen tiiltä, ja se maksoi kaksi turhaa lyöntiä. Muuten oli ihan vankkaa peliä, ja sain vähän puttejakin sisään”, Kakko sanoi.

”Tuuli on aika paljon napakampi tänään ja eri suunnasta. Griinejä oli vähän hidastettu ja ne olivat myös pehmeämmät. Hyvin jengi pelaa, täytyy itse vain pitää kaasu pohjassa. Nyt täytyy ottaa hyvä huili”, hän jatkoi.

Kakko on kisan kärjessä olevaa, 16 reikää pelannutta Ranskan Frederic Lacroixia kaksi lyöntiä perässä.

Rankingissa sijalla 52 oleva espoolainen tarvitsee kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa, Challenge Costa Bravassa, kovan sijoituksen yltääkseen marraskuun alussa Mallorcalla pelattavaan kiertueen finaaliturnaukseen, johon otetaan pistelistan 45 parasta.

Kilpailun käynnistyminen viivästyi sumun vuoksi useita tunteja, minkä vuoksi kaikki pelaajat eivät ehdi saada kierrostaan tiistaina valmiiksi. Kakko kertoi lämmitelleensä rangella ensimmäisen kerran kello 7.30 paikallista aikaa, ja kierros oli takana vasta kello 16.

Matias Honkala on 14. reiän jälkeen tilanteessa yksi alle, Lauri Ruuska ei sen sijaan ole vielä edes aloittanut kierrostaan.

Molemmilla on tähtäimessä ennen kaikkea parempi kategoria ensi kaudelle, joka vaatii Emporda Golfin kentällä kunnon onnistumista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje