Roope Kakko 15. Tanskassa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Roope Kakko 15. Tanskassa

Roope Kakko osallistuu seuraavaksi Tsekin ja Italian osakilpailuihin. Italiassa hän oli jo vuonna 2009 kahdeksas.Kuva Getty images

Roope Kakko (70-71-73-70) jäi voittaja Marc Warrenille yhdeksän lyöntiä Alborgissa pelatussa European Tourin kisassa.
Sijoitus oli kauden toiseksi paras, se tuottaa noin 19.500 euroa. Kakko nousee Race to Dubai-listalla sijalle 117.
Kauden kokonaisansiot ovat 153.000 euroa.
’Sunnuntaina annoin itselleni hyvät mahkut isompaankin nousuun pari birdietä tehtyäni. Sitten tuli virheitä jotka pudottivat taas lähtöruutuun. Lopussa rakensin taas paikkoja, putti ei vaan uponnut. Ekaksi kisaviikoksi tauon jälkeen suoritus oli varsin kelvollinen. Tästä on otettava hyvät tuntemukset mukaan torstaina käynnistyvään Tsekin kisaan’, Kakko kiteytti.
Selkä-ja niskavammoista kisan alla kärsinyt Mikko Korhonen oli kilpailussa 51. Korhosta muistettiin 5700 euron shekillä. Hän on listan 136.

Kakko päässee pelaamaan vielä’ 7-9 kisaa yhdeksästä ennen Race tod Dubai-sarjan neljää finaalikisaa, Korhosen kisamäärä jää hieman pienemmmäksi heikomman kategorian johdosta.

Björn tekee paluun Ryder Cupiin

<a href=Thomas Björn on kasvattanut muhkean viikinkiparran loppukesästä. Aiheellinen kysymys on, nähdäänkö vuodesta 1996 European Touria pelannut tanskalainen Ryder Cupin avajaisissa poskipäät ajeltuna?Kuva Getty Images" src="/wp-content/uploads/2014/08/14081720420616.jpg">

Thomas Björn on kasvattanut muhkean viikinkiparran loppukesästä. Aiheellinen kysymys on, nähdäänkö vuodesta 1996 European Touria pelannut tanskalainen Ryder Cupin avajaisissa poskipäät ajeltuna?Kuva Getty Images

Made in Denmark-kisa oli yleisömäärän ja tunnelman osalta varsin onnistunut. Jo lauantaina katsojia oli lähes 21.000.
Vaikka tanskalaisvoittajaa ei saatu, Thomas Björn käytännössä naulitsi itselleen suoran paikan Ryder Cupiin sjoituttuaan neljänneksi. Hänen kaksi aiempaa osallistumiskertaansa pelaajana ovat vuosilta 1997 ja 2002. Björnia voidaan kutsua jopa Euroopan joukkueen ”comeback-pelaajaksi”. Ihan heti ei muistu mieleen tapausta, jossa pelaaja raivaa paikkansa tiimiin 12 vuoden tauon jälkeen.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje