26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Ristiriitaisesta Saudien LET-kisasta tehtiin niin houkutteleva, että pelaajien on siitä vaikea kieltäytyä

LET hankki kalenteriinsa uuden kilpailun Saudi-Arabiasta, jota ei tunneta naisten oikeuksista puhuttaessa varsinaisena mallimaana.

Saudi-Arabia isännöi ensimmäistä kertaa naisten golfkilpailua maaperällään maaliskuussa. Ei käytetä sanaa emännöi, sillä naiset eivät Saudi-Arabiassa valtaa käyttele. Ylipäänsä heidän perusoikeutensa ovat kaukana tasa-arvoisista tai siitä mihin esimerkiksi läntisissä demokratioissa on totuttu.

Kertoo paljon, että esimerkiksi ajokortin naiset saattoivat maassa saada ensimmäistä kertaa vasta viime vuoden kesäkuussa. Nykyhallinto on kuitenkin viime vuosina aktiivisesti parantanut naisten asemaa sallimalla heille mm. äänioikeuden ja julkisten palveluiden käyttämisen ilman huoltajan eli miespuolisen läheisen suostumusta. Paljon riittää tehtävää, mutta suunta on sentään kääntynyt.

Jollain lailla on silti irvokasta, että Saudi-Arabia haluaa järjestää naisten golfkilpailun. On mahdotonta välttyä ajatukselta, etteikö tapahtumalla olisi poliittisia ja viestinnällisiä vaikutusperiä. Ne ihmiset, joiden mielestä politiikkaa ja urheilua ei pitäisi yhdistää, joutuvat ainakin Saudi-Arabian kohdalla miettimään kahdesti.

Yhtä lailla irvokasta on, että naisten Euroopan kiertue suostuu viemään kilpailunsa Saudi-Arabiaan. Kiertue on kärsinyt melkoisesta verenvähyydestä, mutta Saudi-Arabia on yksi räikeimmin ihmisoikeuksia varsinkin naisten näkökulmasta polkevia maita. Hyväksymällä Saudien rahat, LET samalla antaa hiljaisen hyväksyntänsä maan politiikalle ja antaa mahdollisuuden julkisuuskuvan puhdistamiselle oman brändinsä kautta.

Saudi-Arabia on aktivoitunut monien muiden Lähi-Idän valtioiden tapaan urheilurintamalla. Sen on nähty olevan hyvä keino kohottaa kansainvälistä näkyvyyttä ja muokata mielikuvia. Toistaiseksi kaikkein näkyvin aikaansaannos oli Anthony Joshuan ja Andy Ruiz Juniorin välinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruusottelu Riyadissa pari viikkoa sitten.

Kaikki eivät ole ajatusta ostaneet. Moni huippugolfari, esimerkiksi Rory McIlroy ja Paul Casey, on kieltäytynyt osallistumasta Euroopan kiertueen Saudi international -kilpailuun moraalisiin periaatteisiinsa vedoten. Menestyneillä miespelaajilla raha ei ole kieltäytymisen este. LET-pelaajien kohdalla tilanne on täysin toinen.

Naisten Euroopan kiertueen pelaajille kilpailusta kieltäytyminen on tehty harmittavan vaikeaksi. Palkintorahat ovat kiertueella hyvin matalia. Keskimäärin potti liikkuu 300 000 dollarin tietämillä. Kun Jeddassa pottiin lyödään miljoona dollaria – ja ranking-pisteitä samassa suhteessa –, on kynnys kieltäytymiselle ymmärrettävästi korkea.

Sen varaan Saudi-Arabiassa selvästi lasketaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje