26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Reikäpelin SM-kisat päättyivät Juhana Kukkosen ja Katri Bakkerin kultajuhliin

Juhana Kukkonen ja Katri Bakker ottivat kirkkaimmat mitalit reikäpelin SM-kisoista.

Laukaan Peurunkagolf keräsi kiitosta onnistuneista kisajärjestelyistään ja hyväkuntoisesta kentästään.

Laukaan Peurunkagolfissa pelatuissa reikäpelin SM-kilpailuissa ratkottiin torstaina Suomen mestaruuksien kohtalo. Miesten mestariksi ylsi Oulun Golfkerhon Juhana Kukkonen ja naisten mestariksi Espoon Golfseuraa edustava Katri Bakker.

Torstai aloitettiin välierillä, ja niissä nähtiin sekä tiukkoja ja tasaisia vääntöjä, että selkeitä voittoja. Miesten välierissä kohtasivat Eeli Kujanpää ja Niilo Mäki-Petäjä sekä Juhana Kukkonen ja Tuure Lahti. Ensimmäinen ottelu oli huipputasainen, ja Mäki-Petäjä voitti sen vasta 18. reiällä. Toisessa matsissa Kukkonen voitti Lahden selkein 5&4-lukemin.

Naisten puolella oli sama tarina välierien suhteen. Ada Huhtalan ja Erika Danielssonin ottelu päättyi Huhtalan voittoon vasta Peurunkagolfin 18. reiällä. Bakker sen sijaan eteni finaaliin voittamalla Nicola Fallin luvuin 3&2.

Kukkosen ja Mäki-Petäjän finaali oli huippugolfia alusta loppuun. Vaikka Kukkonen oli hieman niskan päällä koko ottelun ajan, Mäki-Petäjä ei myynyt nahkaansa halvalla.

”Finaali oli selvästi viikon kovatasoisin matsi. Olin 4 alle parin 12. reiän jälkeen, ja olin silti vain yhden reiän johdolla. Molemmat tehtiin eaglet ja reikiä tasattiin birdieillä. Niilo pelasi kyllä hyvin, mutta minä tein vielä vähemmän virheitä, siinä se ero tuli”, Kukkonen sanoi.

Suomen mestaruus maistui makealta oululaisammattilaiselle, jota voitot ovat viime aikoina kiertäneet.

”Tosi hyvältä tämä maistuu. Peli on ollut tulossa jo jonkun aikaa, ja tällä viikolla pelasin sellaista peliä, mitä olen halunnutkin pelata.”

Miesten pronssiottelussa Eeli Kujanpää voitti Tuure Lahden 2&1.

Naisten finaalissa kohtasivat Ada Huhtala ja Katri Bakker. Hyvän alun kierrokselleen saanut Bakker oli viiden reiän jälkeen jo 3up, mutta Huhtala nousi kierroksen edetessä vielä taisteluun voitosta. Ottelu päättyi lopulta 2&1 Bakkerin eduksi.

”Sain kuitenkin pidettyä johdon koko ajan. Ja on kyllä hienoa voittaa pitkästä aikaa. Tätä on odotettu aika monta kautta. Edellinen voitto Suomesta on muutaman vuoden takaa”, Bakker muisteli.

Naisten pronssimatsissa Nicola Fall kukisti Erika Danielssonin 4&2.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu heinäkuun 8. päivänä, jolloin käynnistyy Golf Pirkkalassa pelattava Eezy Open.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje