26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Recari jatkaa johdossa

Beatriz Recari ei ole tehnyt Carlsbadissa paria heikompaa reikätulosta. Kuva: All Over Press

Beatriz Recari (-11) on Kalifornian LPGA-turnauksessa ainoa, joka on pelannut kaikki kolme kierrosta alle 70 lyönnillä. Recari löi Kia Classicissa lauantaina tuloksen 69 säilyttäen kisan kärkipaikan hallussaan ennen finaalikierrosta. Toisena oleva Karrie Webb jahtaa espanjalaista kahden lyönnin päässä.

Recari on esittänyt Carlsbadissa tyylipuhdasta peliä: hänen korttiinsa ei ole merkitty 54 reiän aikana yhtään bogia. Webb oli kierroksen loppusuoralla kiinni paalupaikassa, tehtyään 16:lla päivän kuudennen birdiensä. Tähän Recari vastasi eaglellaan. Kaksikko oli tasoissa ennen kahta viimeistä reikää, kunnes Webb sortui molemmilla bogiin.

Paula Creamer ja I.K. Kim (-8) jakavat Kia Classicissa kolmatta sijaa. Viiden joukkoon mahtuvat myös Lizette Salas, Cristie Kerr sekä maailmanlistan ykkönen Stacy Lewis (-7).

Norjan Suzann Pettersen nousi parhaana pohjoismaalaisena kymmenenneksi. Avauskierroksen jälkeen johtanut Caroline Hedwall (-2) menetti otteensa kolmannella kierroksella. Tulos 75 pudotti ruotsalaisen sijalle 20.

Beatriz Recari on voittanut urallaan yhden turnauksen naisten Yhdysvaltain kiertueella. Tämä tapahtui lokakuussa 2010, jolloin hän oli paras Danvillessä, Pohjois-Kaliforniassa pelatussa kilpailussa. Recari on tuttu myös suomalaisille golfin ystäville. Hän voitti Finnair Mastersin Talissa vuonna 2009.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje