Putti on rutiiniasia - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Putti on rutiiniasia

Mikael Salminen tarvitsee enemmän uponneita putteja.

Mikael Salminen tarvitsee enemmän uponneita putteja.Kilpailuissa menestys odottaa vielä itseään Mikael Salmisen ammattilaisuran ensimmäisenä keväänä. Espanjan Winter Tourilla Salminen tuskastui putteriinsa niin pahasti, että päätyi epähuomiossaan vaurioittamaan mailaa jatkaen sillä peliään – tuloksena oli diskaus. Peli on lyömisen osalta ollut jo pidempään parempaa kuin aiemmin. Putterin lämpimäksi saaminen ei ole vielä alkaneella kaudella onnistunut. ”Tuloksista moni voisi päätellä, että lyömisessä olisi jotain vikaa. Todellisuudessa olen kuitenkin putannut tosi huonosti. Pallo ei ole mennyt sisään läheltä eikä kaukaa”, Salminen kertoi. Kytäjän puttigreenillä käytiin tällä kertaa läpi henkisen valmistautumisen merkitystä putin lopputulokseen. Salminen kävi läpi rutiininsa vaihe kerrallaan päätyen laittamaan pallon liikkeelle. Miken aikaisemmat puttirutiinit meinivät seuraavasti: ”Ensimmäisenä kierrän reiän ympäri tarkkaillen sen ympäristöä, pyrin saamaan mahdollisimman paljon infoa pallon käyttäytymisestä loppurullissa”, Salminen kertoi ensimmäisestä vaiheesta. ”Sen jälkeen katson linjan usein edestä ja takaapäin, jotta mitään ei jää huomaamatta”, on toinen vaihe. ”Kolmannessa vaiheessa tulen pallolle, otan harjoitus-stroket, joiden aikana pyrin tunnustelemaan putin vauhtia – pari katsetta reikään ja pallo matkaan”, Mikke kertoi omasta suorituksestaan. Mikke Salmisen kanssa paljon pelanneena ja peliä seuranneena tiedän SHG:läisen olevan mahtava puttaaja. Kierrostulos 60 (-12) Vuosaaressa kertoi, että taitoa pallon reikään laittamiseen riittää. 23-vuotias ei ole päässyt alkukauden aikana lähellekkään kyseistä puttihurmosta, joten nyt rutiiniin ehdotettiin lievää säätöä. Miken ongelma puttaamisessa ajoittain on liiallinen varovaisuus. Putteja jää liikaa lyhyeksi ja roikkumaan reunalle myös mahtavista birdie-paikoista. Linja näyttää löytyvän kuitenkin erittäin hyvällä prosentilla. Valmistautuessa puttiin Salmisen ajatus ei ole ollut tarpeeksi pallon viimeisessä määränpäässä – reiässä. Rutiinit ovat sinänsä hyvät tuoreen ammattilaisen imuroidessa hyvän määrän infoa greenistä ennen suoritusta. Kun infot on pääkoppaan syötetty, on aika irrottaa. Aivojen muisti tietää jo tässä vaiheessa miten putin pitäisi käyttäytyä, enää täytyisi saada suoritus tehtyä. Esimerkkinä pallon heittäminen; kun heitän pallon kaverille kymmenen metrin päähän et tarvitse mitään muuta infoa kuin silmät, jotka hahmottavat kohteen. Loppu tulee alitajunnasta. Mikael Salminen on omien sanojensakin mukaan ollut ajoittain liikaa kiinni suorituksessa. Säädimme ruuveja Miken puttirutiinissa viimeisten hetkien osalta. Aiemmin katse harjoitusswingien aikaan oli pallossa. Nyt tuore ammattilainen pitää fokuksen reiässä koko rutiinin ajan. Ennen kuin tiedät mitä varten katsot linjoja, sinun pitää tietää mihin pallosi OIKEASTI haluat. Nyt on putti kunnossa – mitä mielessä ennen Lohjan kisaa? Salmisen voi löytää hiomassa puttitaktiikoitaan Lohjan puttigreeneiltä jo tänään tiistaina. ”Putista on monia käsityksiä, mutta pidän itseäni ehdottomasti fiilisputtaajana”, Mikke kertoi näkemystään.

<a href=Kalle Samooja on ykkössuosikki Peuramaan kisassa" src="/wp-content/uploads/2011/06/11060713312114.jpg" width="505">

Kalle Samooja on ykkössuosikki Peuramaan kisassa

Lohja here I come Kierros Kytäjällä tuulisissa olosuhteissa näytti, että Mikke on valmiina Lohjalla torstaina alkavaan Finnish Tourin toiseen kisaan. Toiset lyönnit lähestyttiin usein väylältä ja peli oli tuulisissa olosuhteissa loistavasti hallussa. Puttaaminen näytti uuden rutiinin myötä varmalta etenkin lyhyissä puteissa. ”Lohjalla on hieman kovemmat pelaajat mukana kuin Peuramaalla, koska samaan aikaan ei käydä kovin kiinnostavia Nordic Leaguen kisoja. Kalle (Samooja) ja Joonas (Granberg) varmaan ovat suurimmat ennakkosuosikit, mutta haluan nostaa Panu Kylliäisen jälleen mukaan peleihin”, Mikke kertoo seurakaveristaan. ”Minulle Pyhä Lauri sopii vähän paremmin kuin Peuramaan kenttä, sillä tykkään käyttää puita kohteita ja tehdä lyöntejä. Uskon myös, että tulostaso palauttaa suomalaiset huomaamaan parin alitusten onnistuvan myös Finnish Tourilla”, Salminen aprikoi tulevaa kisaa. Lohjalla eivät pelaa naispelaajat, sillä samaan aikaan käydään Felix Ladies Open Aura Golfissa. Miehiä on mukana noin 120, joista nimekkäimpinä jälleen Asian Tour -tähdet ennen lähtemistään takaisin varsinaiseen työpaikkansa ääreen. Mikael Salminen on valmiina ennen kisaa. ”Taisin olla toinen Kalkki-Petterillä käydyssä kisassa muutama vuosi sitten. Nyt pelataan samalla alueella, niin tiedän, että kenttä istuu. Jos puttivinkit toimivat, niin voitto on täysin mahdollinen”, Mikael Salminen päättää. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje