14.–17.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][1]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Puttejaan harmitellut Matilda Castren 58:s majorin kenraalissa

Matilda Castren pelasi viikonvaihteessa viidennen kerran LPGA-turnauksen jatkokierroksilla. Kuva: Getty Images

Ensimmäiseen majoriinsa valmistautuva Castren ei löytänyt peliinsä samanlaista liekkiä kuin kahtena ensimmäisenä päivänä.

Lupaavasti Gallowayssa New Jerseyssä ShopRite LPGA Classic -kilpailun aloittaneella Matilda Castrenilla (par) oli avaimet taistella uransa ensimmäisestä top 10 -sijoituksesta naisten Yhdysvaltain kiertueella. Jatkokierrokset vaativat kuitenkin tulokset 73 ja 74, jonka myötä hän putosi jaetulle 58. sijalle.

Kahdella kuutosella alkavalla tuloksella viikonloppuun lähtenyt Castren oli kisan puolivälissä kahden lyönnin päässä kärkikymmeniköstä. Hän sai seuraa kolmannelle kierrokselle kahdesta Solheim Cup -pelaajasta, Englannin Jodi Ewart Shadoffista ja majorinkin voittaneesta Brittany Langista. Kaksi tähteä ei onnistunut kirimään kiertuetulokasta parhaimpaansa, ja hän putosi lauantaina sijan 40 heikommalle puolelle.

Sunnuntain kierros Seaview Golf Clubin kentällä oli pitkälti edellisen kaltainen. Virheet alkoivat viikonloppuna lisääntyä, eikä birdie-putit pudonneet enää yhtä sulavasti kuin torstaina ja perjantaina.

”Putteri oli vähän jäässä koko viikon, ja tänään tuuli vaikeutti peliä aika lailla. Ei muuta kuin uutta viikkoa kohti”, Castren kertoi.

Castren on pelannut kuusi kilpailua LPGA Tourilla ja päässyt jatkoon viidesti. Paras sijoitus on peräisin kaksi kuukautta sitten käydystä Marathon LPGA Classicista, jossa hän jakoi 25. tilan.

Alkaneella viikolla Castren pelaa uransa ensimmäisen major-kilpailun torstaina Pennsylvaniassa käynnistyvässä Women’s PGA Championshipissä.

ShopRite LPGA Classicin voiton vei Mel Reid (-19) kahdella lyönnillä ennen USA:n Jennifer Kupchoa. Kyseessä oli 33-vuotiaan englantilaisen ensimmäinen voitto LPGA-kiertueella. Ladies European Tourilla Reid on saalistanut kuusi ykköstilaa.

Pohjoismaalaisista paras oli 43. sijan jakanut Ruotsin Anna Nordqvist (-3).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje