16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Pulkkanen kesän parhaaseen avauskierrokseensa ET:n kilpailuissa – ”Vahvaa pallonlyöntiä”

Tapio Pulkkasta siivitti hyvä meininki Hero Openin ensimmäisellä kierroksella. Kuva: Getty Images

Tapio Pulkkanen oli vahvassa myötätuulessa kierroksen alkupuolella.

Tapio Pulkkanen aloitti Englannin Birminghamissa käynnistyneen European Tourin kilpailun tuloksella 70 (-2). Sillä heltiää jaettu 17. sija, kun osa aamupäivän ja kaikki iltapäivän ryhmät odottelevat vielä pääsyä kierrokselleen.

Pulkkanen esitti jämäkkää peliä kierroksen alkupuolella. Forest of Arden Marriott Hotel & Country Clubin kentän ensimmäisellä reiällä tullut birdie antoi hyvän lähtölaukauksen päivään, ja hän oli seitsemän reiän jälkeen jo tilanteessa kolme alle.

Jatkossa ei nähty aivan samanlaista lentoa. ”Hattu-Tapio” paikkasi sisääntulon alussa tulleen virheen 14. reiän birdiellä, kunnes päätti kierroksensa bogiin.

”Ihan hyvä meininki. Vahvaa pallonlyöntiä, ja paikkoja oli parempaankin”, aamun ensimmäisessä ryhmässä pelannut Pulkkanen sanoi.

”Kenttä on suhteellisen pitkä, ja aika lailla täydellisessä kunnossa. Aamulla oli hyvä pelata tuoreilla griineillä. Huomenna samaan tyyliin, ja vähän tehokkaammin.”

Pulkkanen on pelannut tänä vuonna kahdeksan ET-kilpailua, joista viisi viimeistä on päättynyt hänen osaltaan karsiutumiseen. Näissä jatkopaikka on ollut lähimpänä Lee Westwoodin viime viikolla isännöimässä British Mastersissa, missä cut-raja pakeni kahden lyönnin päähän.

Birminghamissa, kauden toisessa U.K. Swingin turnauksessa, Pulkkanen pelasi torstaina numeraalisesti kesän parhaan kierroksensa. Austrian Openissa hän aloitti kilpailun tuloksella 79, British Mastersin avauspäivä sujui viisi lyöntiä paremmin.

Hero Openissa ylivoimaisessa johdossa on Sebastian Garcia Rodriguez, joka pelasi haamutuloksen, 62. Kymmenen alle -kierros sisälsi kahden eaglen lisäksi, kahdeksan birdieä ja kaksi bogia. Ärhäkimpiä otteita espanjalainen esitti etuysillä, johon hän käytti 29 lyöntiä.

Kuusi birdieä kymmenen ensimmäisen reiän jaksossa tehnyt Pablo Larrazabal (-6) on maanmiestään neljä lyöntiä jäljessä.

Kalle Samooja (T33) on kierrostaan seitsemän reiän jälkeen yhden alle. Mikko Korhonen aloittaa kierroksensa kello 14.45 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje