Jaakko Mäkitalo ja Tapio Pulkkanen (par) kampesivat itsensä karsintarajan oikealle puolelle Tanskan Farsøssa meneillään olevassa 1,5 miljoonan euron kilpailussa.
Mäkitalo pelasi perjantaina tuloksen 70, Pulkkanen tarvitsi toisella kierroksella kaksi lyöntiä enemmän. He jakavat turnauksessa 60. sijaa.
”Hieno fiilis tehdä birssi 16:lla tänään. Tuhat kumiankkaa alko vinkumaan. Nyt ootellaan pääseekö huomenna yrittämään uudelleen”, Mäkitalo kirjoitti Twitterissä kierroksensa jälkeen.
Mikko Korhonen (+4)sen sijaan epäonnistui karvaasti. Hän löi tuloksen 76. Korhosen kohtaloksi koituivat isot virheet, sillä hän teki kahden kierroksen aikana kuusi tuplabogia.
”Löin luokattoman huonoja lyöntejä väärässä paikassa! Täytyy sanoa, että harjoituskierroksen epäonnistumiset näkyivät kisassa. Oikein pelotti välillä lyödä, kun ei tiennyt yhtään mihin lähtee”, Korhonen kuvaili avoimesti.
Myös Antti Ahokkaan (+6) urakka päättyi 36 reiän jälkeen. Hän jäi jatkopaikasta kuuden lyönnin päähän.
”Epävarmuustekijöihin kiinnittää liikaa huomiota ja alitajuisesti tulee liikaa yrittämistä, vaikka se ei ehkä päällepäin näkyisikään. Tunnepuoli seilaa liikaa, ja tekemisen vapaus unohtuu”, Ahokas sanoi.
Lunta on tullut tupaan, mutta lappeenrantalaisen seuraava haaste odottaa ensi viikolla Tsekissä, jossa on myös Euroopan kiertueen turnaus edessä.
Made in Denmark -turnauksen johdossa on David Horsey (-12). John Parry ja Richard Green jahtaavat Horseyta kolmen lyönnin päässä. Tämä kolmikko muodostaa myös lauantain kierroksen kärkiryhmän.
”Olen tyytyväinen peliini, ja turhautuminen on tipotiessään, mikä on hienoa. Tuntuu virkistävältä, kun näkee pallon menevän reikään”, Horsey sanoi.
Britti on voittanut urallaan kolme kisaa ET:llä, mukaan lukien viimevuotisen Venäjän turnauksen. Tällä kaudella hän on yltänyt vain kertaalleen Top 10:een, mutta vastikään pidetty lyhyt tauko tuntuu tehneen terää.
”Vietin onnistuneen loman viime viikolla, se tuntuu mukavalta keskellä kautta. Joskus mieli ja peli menevät jumiin, ja silloin on hyvä laittaa mailat vähäksi aikaa nurkkaan, jotta voi ajatella ihan jotain muuta.”
Sami Sarpakunnas
Marko Kuivasaari