Tämänvuotisen U.S. Openin kisakenttä Chambers Bay on jakanut pelaajien mielipiteitä laidasta laitaan. Lay out on kaikkine koukeroineen taatusti yllätyksellinen, eikä kellään ole tuoreella kentällä etulyöntiasemaa – paitsi ehkä niillä, jotka ovat tutustuneet siihen tarpeeksi hyvin ennen turnausta.
Osa pelaajista on sitä mieltä, että Chambers Bay on juuri oikeanlainen areena U.S. Openiin. Toisten mielestä sekä kentän että sen asetukset voi jättää omaan arvoonsa. Ian Poulter twiittasi keväällä kuulleensa toisilta pelaajilta, että Chambers Bay on ”totaalinen farssi”.
Poulter kuuluu niihin pelaajiin, jotka ottivat kentästä ensimmäisen kerran mittaa vasta viime viikon loppupuolella. Eikö britillä ole siten mahdollisuuksia menestyä kilpailussa? Ei, jos on uskominen USGA:n toimitusjohtajaa Mike Davisiä. Hänen mukaansa pelaaja voi heittää menestyshaaveet nurkkaan, mikäli tämä ei tee Chambers Bayhyn vähintään kolme harjoitus- ja pelimatkaa ennen U.S. Openia.
Piti Poulter sitten kentästä tai ei, hän aikoo pidättäytyä Tacoman ulkopuolella olevaan kenttään liittyvien julkisten mielipiteiden esittämisestä ennen kilpailua tai sen aikana.
”En aio keskustella kentästä kenenkään kanssa, joten tällä viikolla Twitterissä on hiljaista”, Poulter sanoi.
U.S. Open on ainoa major-turnaus, jossa Poulter ei ole yltänyt koskaan Top 10:een – paras saavutus on 12. sija Winged Footista vuonna 2006. Viimevuotisessa kisassa hän oli 17:s. Poulter on sijoittunut tänä vuonna neljässä turnauksessa kymmenen joukkoon. Edellisessä kilpailussaan, Crowne Plaza Invitationalissa, hän oli viides.
Marko Kuivasaari