26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Poulter laulukuoroon Bulgariassa

Kehnosti sujuneet pelit vetivät Ian Poulterin mietteliääksi. Kuva: All Over Press

Volvo World Match Play Championshipin toistaiseksi suurin yllätys koettiin perjantain viimeisessä ottelussa, jossa Thomas Aiken voitti Ian Poulterin 1/0. Tämä merkitsi sitä, että maailman parhaimpiin reikäpelaajiin kuuluvan Poulterin pelit Bulgariassa päättyivät kahteen otteluun. Turnauksen toissavuotinen voittaja hävisi avauspäivän matsinsa Thongchai Jaideelle, ja jäi lohkossaan peränpitäjäksi ilman pisteitä.

Poulterin peliä leimasi pitkin päivää epävarmuus. Hänelle tarjoutui 18. viheriöllä mahdollisuus venyttää ottelua jatkorei’ille, mutta lyhyt par-putti ei ollut lähelläkään upota.

”Keskittymiseni ei ollut kohdallaan, ja tein mentaalisia virheitä. – täysin hyväksymätöntä”, Poulter harmitteli.

Poulter oli viime syksyn Ryder Cupissa yksi Euroopan pääarkkitehdeista, kun joukkue rynnisti kolmannen päivän loppukirissä USA:n ohi. Britin tilastoista löytyy myös reikäpelin maailmanmestaruus vuodelta 2010.

Aiken oli ainoa perjantaina täydet 36 reikää kahlannut kilpailija: hän pelasi alkulohkon molemmat ottelunsa toisena pelipäivänä, ja matsi Jaidee’ta vastaan päättyi jälkimmäisen eduksi 1/0.

Jaidee kohtaa lauantaina Peter Hansonin, jonka alkulohko lähti kokonaisuudessaan pudottamaan yhtä pois jatkosta. Tämä kohtalo osui toisella jatkoreiällä George Coetzeen kohdalle.

ET:llä on voitettu viimeksi kolme turnausta peräkkäin 27 vuotta sitten. Brett Rumfordilla on tähän viikonvaihteessa mahdollisuus. Kuva: All Over Press

ET:llä on voitettu viimeksi kolme turnausta peräkkäin 27 vuotta sitten. Brett Rumfordilla on tähän viikonvaihteessa mahdollisuus. Kuva: All Over Press

Myös nousukuntoisen Henrik Stensonin tappio Felipe Aguilarille (3/1) oli odottamaton. Stenson hävisi torstaina Francesco Molinarille, joten myös hän jäi ET:n reikäpelimestaruuskisoissa 16 parhaan ulkopuolelle.

”Tiesin jo päivän alussa, että minun on voitettava tämä ottelu”, Aguilar sanoi. ”Pelasin aika hyvin. Ero oli siinä, etten tehnyt bogeja. Pelasin kuin lyöntipeliä, enkä ottanut riskejä kuin muutamalla reiällä.”

Puolustava mestari Nicolas Colsaerts sinetöi jatkopaikkansa voittamalla Kiradech Aphibarnratin aamupäivän ottelussa 3/2. Thaimaalainen tasasi toisen ottelunsa Branden Gracen kanssa. Mikäli hän olisi tehnyt 18. reiällä parin, olisi myös tämä kolmikko lähtenyt uusintaan.

”Pelasin hieman paremmin, ja sain pidettyä pallon enemmän pelissä kuin eilen”, Colsaerts sanoi.

Peräkkäiset turnaukset Koreassa ja Kiinassa voittaneella Brett Rumfordilla on edessään mielenkiintoinen mahdollisuus. Voittaessaan Thracian Cliffs Golf & Beach Resortin kentällä pelattavan reikäpelikisan, hänestä tulisi ET:n historiassa vasta kolmas kolmen suoraan yltänyt pelaaja. Tähän ovat aiemmin pystyneet Nick Faldo vuonna 1983 ja Seve Ballesteros vuonna 1986.

Kaikkiaan 24 mukana olevasta pelaajasta viisi pystyi voittamaan lohkonsa molemmat ottelut. Heistä ainoa sijoittamaton pelaaja on Scott Jamieson, joka hoiteli samana päivänä Carl Petterssonin ja kumman vaisusti pelanneen Thorbjörn Olesenin.

Lauantain ensimmäiset ottelut: Branden Grace-Brett Rumford Richard Sterne-Chris Wood Francesco Molinari-Carl Pettersson Shane Lowry-Thomas Aiken Scott Jamieson-Felipe Aguilar Thongchai Jaidee-Peter Hanson Gonzalo Fernandez-Castano-Nicolas Colsaerts Graeme McDowell-Bo Van Pelt

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje