16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Pitkällä eagle-putillaan komean voiton sinetöinyt Billy Horschel kolkuttelee jo paikkaa maailmanlistan top 10:een

Billy Horschel tuuletti ratkaisevan oloista eagle-puttiaan Muirfield Villagen 15. reiällä. Kuva: Getty Images

Horschel nosti osakkeitaan USA:n Presidents Cup -spekulaatioissa.

Billy Horschel (-13) murskasi kilpakumppaneiden viimeisetkin menestyshaaveet upottamalla sunnuntaina lähes 17-metrisen eagle-putin Muirfield Village Golf Clubin kentän 15. reiällä. Eroa Jack Nicklauksen isännöimässä PGA Tourin kilpailussa toiseksi sijoittuneeseen Aaron Wiseen kertyi lopulta neljä lyöntiä.

Horschel lähti päätöspäivään viiden lyönnin etumatkalta, mutta täysin läpihuutojutuksi finaalikierros ei mennyt. Horschelin 49 reiän bogiton jakso päättyi kuudennella reiällä, ja hän teki sunnuntain ensimmäisen birdiensä vasta 10. reiällä. Hetkeä myöhemmin hän sai taistella bogin yhdellä putilla, ja Wise hivuttautui jo kahden lyönnin päähän.

Vaikka 15. reiän eagle-putti oli varsinainen niitti, ei 12. ja 13. reiän muutaman metrin pituisten par-puttien merkitystä voi väheksyä lopputuleman näkökulmasta.

Horschel kuittasi Memorial Tournamentissa uransa suurimman palkintosumman, 2,16 miljoonaa dollaria. Hän kertoi oppineensa Nicklaukselta ja Tiger Woodsilta, ettei viiden lyönnin johtoasemassa tarvitse tehdä mitään erityistä, ellei tilanne sitä vaadi.

Horschel elää urallaan uutta kevättä.

Sellainen tilanne koitti 15. reiällä, jolla pahin hiostaja Aaron Wise iski pallonsa wedgellään noin puolen metrin päähän lipusta. Horschel kuittasi uhittelut päivän upeimmalla putilla, ja peli oli käytännössä taputeltu.

Päätöspäivänä yksikään pelaaja ei yltänyt 69 lyönnin tulosta kovempaan kierrokseen. Heistä paras oli Will Zalatoriksen, Denny McCarthyn, Sahith Theegalan ja Daniel Bergerin kanssa viidennen sijan jakanut Max Homa (-6). Kisan voittoa puolustanut Patrick Cantlay ja Joaquin Niemann kiilasivat edellä mainitun viisikon edelle jakamaan kolmannen sijan.

Horschel elää urallaan uutta kevättä. Hän on ottanut kolme voittoa 15 viimeisen kuukauden sisällä, kaikki tavallista kovemmissa koitoksissa. Kaksi muuta ovat peräisin viime vuoden WGC-Match Playstä ja DP World Tourin lippulaivaturnauksesta BMW PGA Championshipistä. Kaikkiaan Horschelilla, 35, on koossa kahdeksan ykköstilaa pääkiertueilta.

Hän nousi maailmanlistan tuoreimmassa päivityksessä kolkuttelemaan paikkaa top 10:een, sijalle 11, joka on floridalaisen uran korkein noteeraus rankingissa. Tuore menestys myös nostaa hänen osakkeitaan spekuloidessa syyskuussa pelattavan Presidents Cupin joukkuevalintoja.

Lue seuraavaksi: Rory McIlroy ei ole vieläkään keksinyt, miten Jack Nicklauksen pyhätössä kuuluu pelata

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje