16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Phil Mickelson kuutamolla – lähipelisekoilu tuotti päätösreiällä kaksinumeroisen tuloksen

Phil Mickelsonilla loppui jälleen bensa kesken kierroksen. Kuva: Getty Images

Mickelson koki pienen ajan sisään jo toisen shokkilopetuksen kierroksellaan.

Nykygolfin legendoihin kuuluvan Phil Mickelsonin urakka San Antoniossa meneillään olevassa PGA Tourin kilpailussa ei olisi voinut murheellisemmin alkaa – tai tarkemmin sanottuna avauskierros päättyä. Hän nimittäin käytti torstain kierroksen 18. reikään tyrmistyttävästi kymmenen lyöntiä, ja notkahti kärjestä 15 lyönnin päähän.

Päätösreiän seikkailu sisälsi kaksi rangaistuslyöntiä sekä kolme muuta lyöntiä yrittäessään päästä ahdingosta väljemmille vesille mainitulla TPC San Antonio -kentän par-viitosella. Sijaa 139 jakavalle Mickelsonille jäi lopulta käteen kierrostulos 79, mikä lienee jatkopaikkaa ajatellen liikaa.

Mickelsonin esitykset ovat pitkään olleet vaisuja. Hän ylsi heinä-elokuun vaihteessa pelatussa Memphisin WGC-sarjan kilpailussa toiseksi, mutta on kokenut tämän jälkeen viisi karsiutumista. Paras saavutus on Honda Classicin 25. tila, mutta suurimmassa osassa 13 viimeisimmässä turnauksessaan hän on jäänyt sijan 50 huonommalle puolelle.

Phil Mickelson ajautui 18. reiällä melkoiselle ”temppuradalle”.  Reikätulos 10 vaati kolmemetrisen putin upotusta. Kuvakaappaus PGA Tourin 3D Tour Cast -palvelusta.

Jotain samankaltaista oli Mickelsonin edellisessä päätösreiän sähellyksessä Pebble Beachillä helmikuussa, jolloin hän teki par-viitosella reikätuloksen yhdeksän, ja jäi tuloksellaan 80 kauas karsintarajasta.

Kolminkertainen Masters-voittaja saanee aloittaa perjantain kierroksen jälkeen keskittymisen ensi viikolla pelattavaan kauden ensimmäiseen major-kilpailuun. Hän sijoittui edellisessä, loppuvuodesta käydyssä Mastersissa 55:nneksi, mikä on ”Leftyn” heikoin suoritus niissä Masterseissa, joissa hän on edennyt jatkoon. Harvinaisen hienon tilaston Augustassa omaava Mickelson on pelannut urallaan 28 Mastersia, ja karsiutunut vain kolmesti.

Valero Texas Openin kärkipaikalla on Camilo Villegas (64), joka sijoittui pari viikkoa sitten pelatussa Honda Classicissa kahdeksanneksi. Hän pelasi kyseiseen kilpailuun saakka PGA Tourin niin sanotun medical-säännön turvin, mutta ei saanut koottua määräaikaan riittävästi pisteitä loppukauden korttiin.

Dominikaanisen tasavallan kilpailuun paikka heltisi kolumbialaiselle edellisen kisan top-kympillä ja Valero Texas Openiin Villegas pääsi monen poisjäännin vuoksi. Nelinkertaisella PGA Tour -voittajalla on San Antoniossa kahden lyönnin etumatka Etelä-Korean Sung Kangiin ja USA:n Cameron Tringaleen.

Eurooppalaisista Englannin Matt Wallace jakaa parhaana 10. sijaa tuloksellaan 69.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje