26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourilla tehtiin hole in one, jota kukaan ei nähnyt, ja josta pelaaja sai kuulla poistuessaan WC:stä

Greyson Sigg ei tiennyt täräyttäneensä holarin käveltyään 10. reiän lyöntipaikalta klubitalon pukuhuoneeseen. Kuva: Getty Images

Greyson Siggin holari hakee omituisuudessaan vertaistaan.

Kukapa meistä ei haluaisi omin silmin todistaa tekemäänsä hole in onea. Tämä ei ole aina väylän tai viheriön rakenteen vuoksi mahdollista, mutta isojen kiertueiden kisoissa yleensä joku on näköetäisyydellä, kun pallo pujahtaa yhdellä lyönnillä reikään.

Asian laita ei kuitenkaan ollut näin Meksikossa viikonvaihteessa pelatun PGA Tourin kilpailun kolmannella kierroksella, jonka 10. reiän lyöntipaikalla Greyson Sigg löi pallonsa kenenkään näkemättä ja tietämättä oikeaan osoitteeseen.

Kun Sigg oli pistänyt tiilyöntinsä matkaan ja todennut pallon pudonneen viheriölle, hän laittoi rautaseiskansa bägiin, ja poistui klubin pukuhuoneen WC-tiloihin. Myöskään pelikaveri Scott Piercy, tai kukaan muukaan paikalla ollut, ei reagoinut mitenkään, koska reikä ei näkynyt El Camaleon Golf Clubin kentän 10. lyöntipaikalle.

Tultuaan ulos vessasta Sigg vastaanotti pukuhuoneen työntekijältä onnittelut hienosta suorituksesta.

”Totesin siihen, ettei voi olla totta”, Sigg sanoi naureskellen haastattelussa.

Hämmästynyt pelaaja sai kilpailun tuomarilta autokyydin viheriölle, jossa ryhmän muut jäsenet tuulettelivat hänen ”ässäänsä”. Piercy ehti nostaa holari-pallon reiästä, joten tämäkin autuus jäi Siggiltä kokematta.

Sigg, 27, voi kuitenkin nauttia uransa ensimmäisestä PGA Tourilla tekemästään hole in onesta videolta, sillä kisalähetyksen tv-ohjaaja sattui olemaan valppaana. Meksikossa reiät kolisivat enemmänkin, sillä kilpailussa tehtiin kaikkiaan neljä hole in onea.

World Wide Technology Championship at Mayakoba -turnauksessa seitsemäntenä ennen päätöspävää ollut Sigg sijoittui kisassa lopulta 42:nneksi. Hän on yltänyt kauden viidessä pelaamassaan turnauksessa kerran kymmenen parhaan joukkoon. Edellisessä, Bermudalla käydyssä kilpailussa tuli 11. sija.

Sigg sai kortin PGA Tourille viime vuonna venyttyään USA:n kakkoskiertueen Korn Ferry Tourin pistelistalla kakkoseksi. Hän onnistui raivaamaan tiensä heti tulokaskaudellaan FedEx Cupin playoffeihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)