22.–29.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourilla kyhätään uutta norjalaista menestystarinaa

Kristoffer Ventura yrittää avata sunnuntaina voittotilinsä Yhdysvaltain kiertueella. Kuva: Getty Images

Pohjoismaiden ykköspelaajan Viktor Hovlandin opiskelukaveri jahtaa tiukasti kauden avausturnauksen voittoa.

PGA Tourilla esiintyvien pohjoismaalaisten pelaajien kotimaa on tyypillisesti ollut Ruotsi. Sinikeltaisten määrä on kuitenkin vähentynyt dramaattisesti ”jenkkitourilla”, eikä muitakaan pohjoismaalaisia ole viime aikoina ollut jonoksi saakka golfin vaativimpaan ammattilaissarjaan.

Norjalaiset – tai käytännössä Viktor Hovland – ovat viime aikoina ottanut harteilleen pohjoismaalaisen menestysvastuun Atlantin takana. Hovlandilla on PGA Tourilla koossa tältä vuodelta yksi voitto ja kolmossija, jotka siivittivät hänet kiertueen playoffeihin ja sekä harvoille ja valituille tarkoitettuun finaaliturnaukseen Tour Championshipiin.

Hovland on noussut parhaana pohjoismaalaisena maailmanlistalla sijalle 31, mutta Yhdysvaltain kiertueella saatetaan rakentaa pian uutta norjalaista menestystarinaa. Kristoffer Ventura kamppailee Kaliforniassa Silverado Resortissa meneillään olevan PGA Tourin kauden 2020–2021 avausturnauksen voitosta.

Hän pelasi Safeway Openissa toisena peräkkäisenä päivänä tuloksen 66, ja on 54 reiän jälkeen lyönnin päässä kärkisijaa jakavista Brian Stuardista, James Hahnista ja Cameron Percystä.

Ventura, 25, kuului opiskeluaikoinaan mainetta ja kunniaa niittäneeseen Oklahoma State -yliopiston golfjoukkueeseen, jossa pelasivat myös Hovland sekä toinen vahvasti PGA Tourilla läpilyönyt nuorisotähti Matthew Wolff. Hän ryhtyi vuotta aikaisemmin − 2018 − ammattilaiseksi kuin kaksi jälkimmäistä ansaiten paikan Korn Ferry Tourille.

Ventura voitti kakkoskiertueella kaksi kilpailua ja nousi edelliskaudeksi ylimmälle sarjaportaalle. Maailmanlistalla sijalla 175 oleva pelaaja ei ole saavuttanut vielä top 10 -sijoituksia PGA Tourilla, 20:n joukkoon hän on yltänyt kahdesti.

Muita pohjoismaalaisia ei jatkokierroksille päässyt. Tanskan Sebastian Cappelen ja Ruotsin Henrik Norlander jäivät reilusti karsintaviivan alapuolelle.

Lue seuraavaksi: Albatrossi muutti päiväunisuunnitelmat – ”Olen liian innoissani nukahtaakseni”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje