26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourilla käynnistyy mielenkiintoinen kausi, mutta sen startti saisi olla räväkämpi

Max Homa avasi viime kauden Fortinet Championshipin voitolla ja puolustaa nyt ykköstilaansa. Kuva Getty Images

PGA Tourin käänteentekevä kausi pääsee kunnolla vauhtiin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Siitä on seitsemäntoista päivää, kun Rory McIlroy otti uransa kolmannen FedEx Cupin voiton PGA Tourin kauden 2021–22 päättäneessä Tour Championshipissä. Kaksi ja puoli viikkoa kestänyt tauko on nyt ohi, ja uusi kausi on taas ovella. Kausi 2022–23 käynnistyy torstaina 15. syyskuuta Kalifornian Napassa, Fortinet Championshipin osakilpailulla.

Edessä on jopa käänteentekevä PGA Tour -kausi, mutta sen käynnistymisessä on valju maku. Nyt perättäisten kausien välissä on sentään kaksi tyhjää viikkoa, kun pahimmillaan uusi kausi on alkanut edellisen päättymistä seuranneella viikolla. Tauko kausien välissä on silti edelleen liian lyhyt. PGA Tourin organisaatiota on tuskin ehditty siirtää Georgiasta Kaliforniaan, ja taas mennään.

Kauden alkua latistaa sekin, että Fortinet Championship on profiililtaan lähes huomaamaton kakkoskastin kisa. Uuden kauden alkaminen kaipaisi kipeästi enemmän nostatusta ja sekä median että golfyleisön herättelyä. Nyt saa olla jo varsin valistunut fani, jos pystyy ylipäätään nimeämään kauden avauskilpailun.

Kuten kaudesta 2013–14 asti on ollut tapana, syyskaudella pelataan alemman profiilin turnauksia, joista kiertueen suurimmat tähdet ovat pääsääntöisesti poissa. Syysjakso on kuitenkin kilpailullisesti tärkeä etenkin kiertueen rivipelaajille ja uusille tulokkaille, joille tarjoutuu mahdollisuus rakentaa hyvä pohja kaudelleen nimimiesten vielä huilatessa.

Kauden ”kylmästartin” ongelma saattaa jäädä luonteeltaan viimeiseksi.

Kausi 2022–23 pääsee kunnolla vauhtiin vasta vuoden vaihduttua, mutta sitten alkaa tapahtua. Tammikuun alussa pelattava edellisen kauden voittajien turnaus, Tournament of Champions, johon nyt pääsevät mukaan myös kaikki viime kauden Tour Championshipiin tiensä selvittäneet pelaajat, on ensimmäinen kiertueen niin sanotun Elevated Events -sarjan kisoista. Tournament of Championsin palkintopotti on hurjat 15 miljoonaa dollaria, mutta se on sarjan kisoista pienin. Kaikissa muissa Elevated Events -kisoissa jaetaan palkintorahaa vähintään 20 miljoonaa taalaa.

Sarjan osakilpailut ovat tällä kaudella siksi merkittävässä roolissa, että kiertueen kirkkaimmat tähdet ovat sitoutuneet osallistuvansa Elevated Events -osakilpailuihin. Lisäksi he ovat mukana kaikissa neljässä major-turnauksessa sekä ”viidennessä majorissa”, The Players Championshipissä.

Alkavalla kaudella PGA Tourin parhaat ottavat siis entistä useammin ja laajemmalla joukolla toisistaan mittaa. Käytännön kääntöpuolena on se, että kilpailukalenteri jakautuu aiempaa voimakkaammin kahden kategorian kilpailuihin. Kauden 2022-23 edetessä kirkastuu kuva siitä, miten kiertueen uudet käytännöt otetaan pelaajien, yleisön ja median keskuudessa vastaan.

Kauden ”kylmästartin” ongelma saattaa jäädä luonteeltaan viimeiseksi, sillä merkittävä muutos PGA Tourin kilpailujärjestelmään tehdään myös alkavan kauden päätyttyä. Vuodesta 2024 alkaen kiertueen on tarkoitus siirtyä takaisin kalenterivuoden kauteen, jossa syyskausi jää nykyisenkaltaisena kokonaan pelaamatta ja kauden avaus koittaa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Avauskilpailuna kaudella 2024 toimii luultavasti juuri Tournament of Champions, kilpailu, joka kauteen 2013 asti käynnisti PGA Tourin kauden nykyistä huomattavasti suuremman hypen voimalla.

Lue seuraavaksi: PGA Tourilta raju vastaisku: palkintopotit paisuvat ja supertähdet sitoutuvat – tästä on kyse

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje