21.–28.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourilla alkaa jälleen nimettömien voittajien etsikkoaika

Sam Burns otti ensimmäisen voittonsa PGA Tourilla huhti-toukokuun vaihteessa pelatussa Valspar Championshipissä. Kuva: Getty Images

Keskimäärin joka viidennen kisan voittaa PGA Tourilla ensikertalainen. Syksyn kisoissa voittomahdollisuudet ovat parhaat, kun ykkösketju on poissa.

Golf on yksi vaikeimmin ennustettavista urheilulajeista. Kun pohditaan ison kiertueen ammattilaisturnauksen alla potentiaalista voittajaa, ei varteenotettavista menestysehdokkaista ole koskaan pulaa. Silti usein heistä kukaan ei yllä kisassa edes viiden parhaan joukkoon.

Yhdysvaltain PGA Tourilla kirjattiin päättyneellä kaudella kymmenen ensikertalaista voittajaa. Joka viidennen kisan voitti siis ensikertalainen. Vertailun vuoksi, maailmanlistan top 10 -pelaajat voittivat ”jenkkitourilla” vain kolme kilpailua enemmän kuin debyyttivoittajat.

Voittajien joukossa oli joitakin, kuten Abraham Ancer, joiden debyyttivoittoa saattoi odottaa, mutta pokaalin nostajista enemmistö kuului yllättäjien joukkoon. Kuka olisi esimerkisi aavistanut Cameron Davisin korjaavan potin Michiganin turnauksessa tai Seamus Powerin nousevan Kentuckyn kisan ykköseksi – olkoonkin, että jälkimmäisessä tapauksessa oli kyseessä vähän pienempi koitos.

Ennustettavuus on jonkin verran helpompaa, kun puhutaan harvoille ja valituille tarkoitetuista major- tai WGC-kilpailuista.

PGA Tourilla on tällä vuosituhannella ollut vain viisi kertaa alle kaksinumeroinen määrä debyyttivoittajia. Eniten heitä on tilastoitu kaudella 2002, jolloin peräti 18 eli 36,7 prosenttia kaikista voittajista piti voittopuhetta kiertueella ensimmäisen kerran.

European Tourilla on ollut tänä vuonna kaksi ensikertalaisvoittajaa enemmän, heistä tosin Viktor Hovland ja Billy Horschel olivat ennen saavutuksiaan ottaneet useita ykköstiloja PGA Tourilla.

Uusien nimien ja voittajien esiinmarssi alkaa PGA Tourilla jälleen torstaina, jolloin kiertueella polkaistaan käyntiin kausi 2021–2022. Monet tähdet loistavat poissaolollaan aiemmin Safeway Openin nimellä tunnetussa kilpailussa, sillä Wisconsinissa pelattavaan Ryder Cupiin on enää hieman toista viikkoa.

Pystyykö kahta hanskaa pelatessaan käyttävä Aaron Rai PGA Tourilla voittoihin jo tulokaskaudellaan? Kuva: Getty Images

Kiertueen nimekkääseen vakiokaartiin kuuluvilla pelaajilla on tapana viettää kauden alkuviikkoina, jopa kuukausina syystaukoa, joten ensimmäisestä voitostaan haaveilevilla on hyvä paikka iskeä heti kauden avauskisassa, joissa osallistujalistat ovat tuntuvasti heikompia kuin vuoden 2022 puolella pelattavissa koitoksisssa.

PGA Tourille kakkoskiertue Korn Ferry Tourin runkosarjan tai sen finaalien päätteeksi kortin saaneista avauskilpailussa ovat mukana European Tourilla voittoihin yltäneet Aaron Rai, Kurt Kitayama ja David Lipsky sekä Tokion olympialaisissa pronssimitalista uusimassa ollut Mito Pereira.

Myöhemmin kautensa PGA Tourilla aloittavia ja avausvoittoaan kiertueella jahtaavia uusia kortin haltijoita ovat muun muassa Christiaan Bezuidenhout, Lucas Herbert ja Matthias Schwab – jälkimmäistä lukuun ottamatta ET-voittajia hekin.

Maailmanlistan kärkikymmeniköstä Kalifornian Napassa, Silverado Resortin kentällä käytävässä turnauksessa on vain yksi pelaaja, rankingykkönen Jon Rahm, joka on haastajille sitäkin hankalampi kanto kaskessa.

Fortinet Championship on palkintoarvoltaan seitsemän miljoonan dollarin turnaus, jonka voittaja kuittaa reilut 1,1 miljoonaa taalaa. C More Sport 1 kanava välittää kilpailusta päivittäin suoria lähetyksiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje