26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Woodsilla kaksijakoinen avauskierros Bahamalla

Parhaimmillaan kärkipaikkaa Bahamalla jakanut Tiger Woods menetti rutkasti asemiaan kolmen viimeisen reiän jaksossa tulleisiin virheisiin. Kilpailukierros oli tähdelle ensimmäinen 466 päivään.

Tiger Woods pelasi torstaina ensimmäisen kilpailukierroksensa sitten elokuun 2015. Avauspäivän esitys isännöimässään Hero World Challengessa oli pääasiallisesti positiivinen, vaikka tulos 73 riittää 18 pelaajan joukossa vasta toiseksi viimeiseen sijaan.

Woods sai lentävän lähdön Bahamalla pelattavassa kilpailussa, sillä hän siirtyi kahdeksannella reiällä jo tilanteeseen -4. Ennen loppusuoraa ainoat parista poikenneet reikätulokset tulivat kolmella par-viitosella, joista kaksi oli bogeja ja yksi birdie. Tiger oli kierrostaan 15. reiän jälkeen kolme alle, kunnes sortui 16:lla ja myös viimeisellä reiällä tuplabogiin.

Svingin ja lyöntien puolesta Woodsin peli oli varsin hyvin kontrollissa. Myös puttaaminen sujui pitkästä tauosta huolimatta mallikkaasti, hänen pelastaessa kulmaraudallaan muutaman tärkeän lyönnin.

Kolmen viimeisen reiän jaksossa tulleet epäonnistumiset ja takaysin useat vasemmalle suuntautuneet avaukset verottivat kuitenkin sen verran tulosta, että hän jäi kilpailun johdossa olevasta J.B. Holmesista (64) yhdeksän lyönnin päähän.

”Se tuntui hyvältä. Pääsin alussa hyvään vauhtiin saatuani peliasetuksen päälle toisen reiän avauksessa. Valitettavasti löin pallon kolme kertaa pusikkoon ja yhden myös veteen. Sen seurauksena päästin hyvän kierrostuloksen luisumaan käsistäni”, Woods sanoi.

Hetkellisesti kierroksen kärkipaikkaa jakaneen Tigerin takana on ainostaan olympiavoittaja Justin Rose, joka on harjoitellut selkävaivansa vuoksi hieman kevyemmin sitten syys-lokakuun vaihteessa pelatun Ryder Cupin.

Woodsin kanssa Albany Golf Clubin kentän torstaina kiertänyt Patrick Reed oli kuuluisaa pelikaveriaan lyönnin verran parempi.

”Hänen (Woodsin) svinginsä näytti hyvältä. Parhaat lyönnit olivat loistavia, mutta hän missasi pallon epäonnistumisillaan hankaliin paikkoihin”, Reed sanoi.

”Pallojen lyöminen rangella ja harjoittelu on aivan eri asia, jos verrataan turnausgolfiin. Oli hienoa nähdä, kuinka pian Tiger pääsi rytmiin, kun muistetaan, miten pitkään hän on ollut sivussa.”

Tiger osui avauskierroksella kuuteen väylään (6/13) ja 11 viheriölle. Putteja kertyi vain 26. Kaikki missatut väylät olivat vasemmalle lyötyjä avauksia, joko pullihukkina tai liian voimakkaalla draw-kierteellä.

”Tein muutaman todella hölmön virheen, joita en normaalisti tee. Mutta en ole pelannut vähään aikaan. Kilpailua on kuitenkin vielä kolme päivää jäljellä.”

Hero World Challengessa on mukana 11 pelaaja maailmanlistan top 20:sta. Heistä Hideki Matsuyama (65) on toisena ja Dustin Johnson (66) kolmantena. Kaikkiaan yhdeksän pelaajaa löi ensimmäisellä kierroksella kuutosella alkavan tuloksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje