16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Vanha luottoputteri siivitti Tiger Woodsin kärkipaikalle

Woods pelasi BMW Championshipissä kovimman kilpailukierroksensa yli viiteen vuoteen.

Sivuutettu pro am -kisa ja takaisin käyttöön otettu luottoputteri näyttivät johdatteneen Tiger Woodsin kovimpaan kilpailukierrokseen yli viiteen vuoteen. Hän jakaa Aronimink Golf Clubilla alkanutta PGA Tourin playoff-kilpailua yhdessä Rory McIlroyn kanssa tuloksella 62 (-8).

Palloa hienosti lyövä Woods oli lennossa etenkin etuysillä (aloitti 10. tiiltä), jonka hän pelasi 29 lyönnillä. Tähden peli oli muutenkin lähes virheetöntä, sillä 16 viheriösuman kierros sisälsi yhden eaglen, seitsemän birdieä ja yhden bogin.

Etuysin 30 lyönnin alitus oli Woodsin uran kuudes ja ensimmäinen sitten vuonna 2007 pelatun Tour Championshipin.

”Tänään oli kaikki eväät kovaan tulokseen. Väylät ovat leveät ja viheriöt pehmeät. Draivit päätyivät 310 ja 340 jaardin välille, joten kenttä ei ole nyt erityisen pitkä”, kymmenen reiän jälkeen jo tilanteessa -7 ollut Woods sanoi.

”Wedgellä pitää lyödä hyvin ja saada mitat kohdalleen.”

Avaintekijä kovaan tulokseen oli puttipelissä, jonka kanssa Woodsilla on ollut viime aikoina hakemista. Hänellä oli BMW Championshipin ensimmäisellä kierroksella käytössään kolmas putteri kolmen viikon sisällä. Nyt bägissä oli viime vuosituhannen puolella käyttämä Scotty Cameron, joka on auttanut Tigerin 13 major-voittoon.

Kroppani muistaa tämän putterin.

Woods pelasi viime viikon turnauksessa TaylorMaden prototyyppi-putterilla. Se on mainitun Scotty Cameronin oloinen, mutta lavan urat ovat samankaltaiset kuin hänen käyttämässään mallet-putterissa.

Rory McIlroyn haaveet viitosella alkavasta tuloksesta kaatuivat kierroksen lopussa tulleisiin virheisiin, Kuva: Getty Images

Tiger aloitti vuoden Cameronilla, kunnes vaihtoi kesäkuun lopulla TaylorMaden Ardmoreen. Tätä kulmarautaa hän käytti muun muassa hyvin sujuneissa Openissa ja PGA Championshipissä.

”Olen putannut satoja miljoonia kertoja Cameronilla, joka on ollut minulla vuodesta 1999 lähtien. Kroppani muistaa tämän putterin, sanoi Woods, joka kilpailee ensimmäisen kerran kolmatta viikkoa peräkkäin sitten alkuvuoden 2013.

Woods oli torstaina strokes gained putting -tilaston seitsemäs, kun hän on jäänyt kauden monissa kilpailuissa tämän statistiikan häntäpäähän.

Torstaina näytti hetken aikaa siltä, että McIlroy ottaa 18 reiän kärkipaikan itselleen. Kuuden birdien suoran reikien 18–5 jaksossa tehnyt pohjoisirlantilainen kiikaroi jo viitosella alkavaa kierrostulosta, kunnes teki peräkkäiset bogit kolmanneksi ja toiseksi viimeisellä reiällä.

”Hieno aloitus turnaukselle. Jos minulle olisi tarjottu tänä aamuna ykköstiillä tulosta 62, olisin varmasti ottanut sen vastaan. Pelissä on paljon hyviä merkkejä”, McIlroy sanoi.

Arnold Palmerin turnauksen voitosta huolimatta kausi on ollut hänelle pettymys. Major-menestystä olisi ollut tarjolla Mastersissa ja Openissa, mutta peli hyytyi ratkaisevilla hetkillä. Akilleen kantapäänä on ollut ennen kaikkea wedge-lyönnit, vaikka Masters-voiton luisuminen Patrick Reedille johtui ennen kaikkea vaisusta puttipelistä.

Muista eurooppalaisista top 10:een mahtuu myös neljättä sijaa jakava Ruotsin Alex Norén (64). FedEx Cupin ykkönen ja kaksi ensimmäistä pudotuspelikisaa voittanut Bryson DeChambeau avasi pelin tuloksella 67. Sillä mahtuu niukasti 20:n joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje