16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Tiger Woodsin sairausloma pitkittyy

Tähti ei osallistu alun perin ohjelmaansa kuuluneisiin PGA Tourin kahteen seuraavaan kilpailuun.

Tiger Woods ilmoitti perjantaina, ettei aio osallistua PGA Tourilla seuraavina ohjelmassa oleviin Genesis Openiin ja Honda Classiciin. Syynä on sama selkävamma, minkä vuoksi hän joutui keskeyttämään Dubaissa pelatun Euroopan kiertueen turnauksen ensimmäisen kierroksen jälkeen.

”Lääkärini kehoittivat minua olemaan pelaamatta kaksi seuravaa viikkoa, jotta voin jatkaa selän kuntoutusta ja rauhoittamista”, Woods sanoi.

”Tämä ei ole jotain mitä saatoin odottaa. Olen valtavan pettynyt, että joudun sivuuttamaan säätiölleni tärkeän Genesis Openin ja kotikaupungissani pelattavan Honda Classicin.”

Tuorein ”selkätapaus” on epäilemättä iso takaisku Tigerin leirissä. Hänen oli määrä pelata neljä turnausta viiden viikon jaksossa testatakseen huolellisesti omaa peliään. Käteen näistä jäi vain kolme kierrosta, joissa hän pystynyt kertaakaan alittamaan kentän paria.

Woods kertoi Dubaissa muokanneensa itselleen svingin, joka ei ”altista kipuihin ja vaivoihin”. Hän myös kielsi Dubain turnauksessa 77 lyöntiä vaatineeen kierroksen jälkeen kärsivänsä minkäänlaisesta vammasta.

Tähden manageri Mark Steinberg kertoi seuraavana päivänä, että keskeytys johtui selkäkrampeista, jotka estävät Woodsia tekemästä täyttä kiertoliikettä svingissä.

Woodsin ilmoitus merkitsee sitä, että hän tuli vetäytyneeksi jo neljännestä turnauksestaan viimeisen viiden kuukauden sisällä. Tigerin oli määrä osallistua syksyllä kauden 2016–2017 avausturnaukseen, Safeway Opeiin, kunnes hän tiedotti muutamaa päivää ennen kilpailua, ettei ole vielä valmis turnausgolfiin.

Hän pelasi joulukuussa omassa kutsuturnauksessaan ajoittain varsin lupaavasti, mutta sijoittui lopulta 17 pelaajan Hero World Challengessa 15:nneksi.

Woodsin tulevasta ohjelmasta kerrotaaan hänen kotisivujensa mukaan sitten, kun tilanne selän osalta on jälleen tasapainossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje