Jon Rahm (oik.) saavutti Bahamalla ensimmäisen turnausvoittonsa sitten huhtikuun. Tony Finau (vas.) pudotti Justin Rosen kalkkiviivoilla kolmoseksi. Kuva: Getty Images
PGA Tour |
3.12.2018

Täydellisesti palloa lyönyt Rahm omaa luokkaansa Woodsin kutsukilpailussa

Tony Finaun 18. reiän birdie esti Justin Rosea nousemasta maailmanlistan ykköseksi.

Jon Rahm (-20) oli lopulta omaa luokkaansa Bahaman saarilla Albanyssä pelatussa Hero World Challenge -kilpailussa. Eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Tony Finauhin kertyi neljä lyöntiä.

Rahm jakoi päätöspäivän alla turnauksen kärkipaikkaa kahden muun pelaajan kanssa, kunnes polkaisi finaalikierroksen puolivälissä lisää kaasua muutaman birdien muodossa. Kun tuplabogin tehnyt Finau ajautui vielä vaikeuksiin 14. reiällä, oli Rahmilla varsin helppo tehtävä lasketella kilpailun voittoon.

”Löin palloa tänään suunnilleen niin täydellisesti kuin mahdollista”, Rahm sanoi.

Vuoden kolmannen voittonsa ottanut Rahm kertoi saaneensa puttipeliinsä vinkkejä Bahaman kutsukilpailun isännältä Tiger Woodsilta syksyllä pelatussa PGA Tourin finaaliturnauksessa.

”Hän puttasi vieressäni, ja kysyin Tigerilta, voisiko hän opettaa minua puttaamaan Bermuda-ruoholla. Tiger vastasi, että tunne on kaikkein tärkein.”

Minusta tuntuu, ettei hän silti oikein uskonut minua.

Ojentaessaan sunnuntaina kiertopalkintoa voittajalle, Woods totesi: ”Aika hyvä suoritus joltain, joka ei osaa putata Bermuda-viheriöillä.”

Rahm oli silti tilastojen mukaan vasta kisan kahdeksanneksi paras puttaaja.

”Sanoin Tigerille, että sinun pitäisi vilkaista tilastoja, sillä pallonlyöminen oli voittoni taustalla. Taisin upottaa yhden putin kolmen metrin ulkopuolelta, mutta en missannut yhtään lyöntiä kolmen viimeisen päivän aikana. Minusta tuntuu, ettei hän silti oikein uskonut minua.”

Niin tai näin, isäntä itse joutui tyytymään 18 pelaajan kilpailussa toiseksi viimeiseen tilaan. Hän oli sunnuntaina pitkän tovin tuloslistalla peränpitäjänä, mutta Hideki Matsuyaman sisääntulon pari isoa epäonnistumista jätti japanilaisen jumbosijalle.

Finaulle kakkossijan tuonut viimeisen reiän birdie merkitsi sitä, että Justin Rose putosi kolmanneksi ja menetti mahdollisuutensa nousta Brooks Koepkan ohi golfin maailmanlistalla.

PGA Tourin kalenterin vuoden viimeinen epävirallinen turnaus QBE Shootout pelataan tällä viikolla Floridassa. Kauden seuraava varsinaiseen ohjelmaan kuuluva kilpailu Sentry Tournament of Champions käydään loppiaisviikonloppuna Havaijilla.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.