16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Tähdillä hankalaa San Diegossa – Woods, Day ja Johnson laulukuoroon

Perjantain tasapainoisemmasta esityksestä huolimatta Tiger Woods jäi neljän lyönnin päähän cut-rajasta.

Tiger Woodsin ensimmäinen virallinen turnaus PGA Tourilla lähes 1,5 vuoteen päättyi karsiutumiseen kentällä, jossa on hän nauttinut menestystä enemmän kuin yksikään pelaaja golfin historiassa.

Woods löi kilpailun toisella kierroksella Torrey Pinesin North Coursella lukemat 72, ja päätyi 36 reiän tulokseen 148 (+4). Cut-raja jäi lajin megatähdeltä lopulta neljän lyönnin päähän.

Laihana lohtuna mainittakoon, että hän selvitti varsin mukavasti kahden viileän turnauspäivän haasteet, ja myös selkä näytti kestävän hyvin täysipainoista pallonlyöntiä.

”Tuntuu turhauttavalta, kun en ole taistelemassa voitosta. Jatkopaikka meni sivu suun. Mutta kaiken kaikkiaan tänään sujui paljon paremmin kuin eilen. Löin paremmin ja puttasin taas hyvin. Joukossa oli monia laadukkaita putteja, jotka eivät vain uponneet”, Woods sanoi lehdistölle.

”Korjasin tänään muutaman asian pelin aikana, ja siinä auttoi hyvä kommunikaatio Joeyn (caddie LaCava) kanssa. Molemmat olemme vielä hieman ruosteessa.”

Kyseessä oli Woodsin 16:s karsiutuminen PGA Tourilla, niistä 11 on tullut sitten vuoden 2010. Hieman pienemmällä aikavälillä tarkasteltuna, seitsemästä edellisestä kilpailusta neljä on päättynyt hänen kohdallaan kahteen kierrokseen. Tässä joukossa on myös kolme majoria.

Woods, 41, missasi 13 ensimmäisen ammattilaisvuotensa aikana cut-rajan vain viisi kertaa.

Pelien varhaisessa päättymisessä ei ole silti mitään ihmeteltävää, ottaen huomioon kahta selkäleikkausta seuranneen vähäisen harjoittelun ja pelituntuman.

Torrey Pinesin lähes 7000-metrinen South Course on vaativa areena, eikä North Coursekaan ole enää mikään läpihuutojuttu. Jälkimmäinen muuttui ison uudistuksen jälkeen pidemmäksi, ja myös sen viheriöt ovat nyt haastavammat. Woods on voittanut Farmers Insurance Openin San Diegon upeassa golfkeskuksessa seitsemän kertaa, listan täydentää vuoden 2008 U.S. Openin ykköstila.

Turnauksessa pelaaminen on hieman eri asia kuin kentän kiertäminen kavereiden kanssa kotipuolessa. Nyt on vain saatava enemmän pelikierroksia vyölle.

Tiger osui perjantaina kymmeneen väylään, avauspäivän neljän sijasta, myös viheriöosumia (11) kertyi kaksi enemmän kuin torstaina. Lähtökohtaisesti hänelle ei siunaantunut riittävästi birdiepaikkoja, jotka olisivat avanneet tietä jatkokierroksille. Tätä pohjaa söi ennen kaikkea South Coursella pelatun kierroksen epätarkat avaukset. Lähipelin osalta Woodsin esitys oli tuntumaan nähden varsin hyvä.

Woodsin pelit jatkuvat ensi viikolla Dubaissa. Viikon verran taukoa, ja sen jälkeen edessä ovat perättäiset turnaukset Kaliforniassa (Genesis Open) ja Floridassa (Honda Classic).

Helppoa ei ollut myöskään San Diegossa Woodsin kanssa kahtena ensimmäisenä päivänä pelanneilla Dustin Johnsonilla (+2) ja Jason Dayllä (+3). Molempien pelit FIO:ssa päättyivät karsiutumiseen. Umpiruosteinen Tiger jopa pesi maailmanlistan ykkösen ja kolmosen kahdella lyönnillä perjantain kierroksella.

Farmers Insurance Openin kärjessä jatkaa olympiavoittaja Justin Rose (-8). Adam Hadwin ja Brandt Snedeker ovat lyönnin päässä. Pohjoismaalaisista Ruotsin Jonas Blixt (-4) on niukasti top 10:n ulkopuolella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)